TARINAA SADOMASOKISMISTA JA JATKUVASTA OPPIMISESTA

Olen tehnyt duunia kehittämisen ja jatkuvan oppimisen parissa sellaiset 20 vuotta.

Leania. Laatua. Six Sigmaa. Kaikkea mahdollista, joka menee laadun, leanin ja prosessien kehittämisen sateenvarjon alle.

20 vuotta.

Se on pitkä aika.

Minusta piti tulla filosofi tai dramaturgi. Ei tullut kumpaakaan. Tai no, ehkä tuli vähän kumpaakin: etsin syitä ja seurauksia ja luon draamaa siellä, missä kuljenkin.

Kun olin 15 vuotta tehnyt kaikkea mahdollista laadukasta ja laadutonta, leania ja six sigmaa, aloin vihdoin ymmärtämään leanin ydintä. Olin töissä Vaisalassa ja jostain alkoi nousemaan olotila, että ollaan oivalluksen äärellä. Olin aiemmin aina ylpeillyt sillä tiedolla ja osaamisella, mikä minulla oli liittyen eri työkaluihin ja metodeihin. Ylpeilin sillä, miten rosteristani löytyi sellaiset 250 erilaista työkalua ja templatea ja miten osasinkaan tilastollisten menetelmien hienoudet perusanalyyseistä pääkomponenttianalyysiin. Olin työkalupornon suurkuluttaja, joka aina tiesi parhaiten, mitä työkalua kannattaa käyttää ja missä kohtaa.

Ja viisi vuotta sitten tajusin tuolla Vaisalan tuotannossa metsästäessäni taas yhtä työnjohtajaa, miten kuutamolla olinkaan ollut. Huomasin, että siitä huolimatta, miten työkalu ja metodi auttoivat, niin ihmiset eivät hymyilleet (vaikka käytössä oli uusi ja hieno työkalu). Päinvastoin. Ketään ei naurattanut. Kukaan ei nauranut, vaikka uudet taulut kiilsivät tehtaan lattialla jykevästi seistessään ja lattioiden merkinnät alkoivat olemaan kohdillaan, suorina ja vaatimassa tavaroita pysymään omilla paikoillaan. Olin hämilläni. Kukaan ei edelleenkään nauranut. Eikä ihme, sillä työnsin työkalut kurkusta alas. Ilman liukastetta. Pakotin ihmiset lean-sadomasokismiin ilman suostumusta. Olin miesdomina, joka ei perkele kysellyt, vaan tiesi ja ymmärsi paremmin ja oikeammin muiden puolesta.

Tuon sadomasokismin opin uudelleen, mitä tarkoittaa ihmisen kunnioitus (josta puhuin myös, mutta itse olin unohtanut sen). Tajusin konkreettisesti ihmisten katseista ja eleistä, miten ilman kunnioitusta ei ole pohjaa, jolle rakentaa. Ja ilman kestäviä arvoja mikään ei kiinnity. Ilman näitä ei ole luottamusta, jossa uskaltaa. Ja jos yhteiseksi tarkoitetusta tekemisestä puuttuvat kunnioitus, arvot ja luottamus, niin mitä jää jäljelle? Eipä juuri mitään. Vain pakotettu elehdintä, joka loppuu heti, kun domina poistuu paikalta. Oli aika pysähtyä. Oli pakko pysähtyä. Ja pohtia.

Ja ulottaessani tuon pohdinnan kaikkiin niin paikkoihin, joissa olin käynyt ja kaikkiin niihin työpaikkoihin, joissa olin ollut, aloin ymmärtämään mikä yhdisti yrityksiä, jotka voivat hyvin ja niitä, mitkä voivat huonosti ja sen, mitä olin itse tehnyt ja toteuttanut vuosien saatossa. Tuo pohdinta ei tehnyt namia omalle itseluottamukselleni ja ammatti-identiteetilleni. Mutta se oli pakko tehdä. Hymyttömät ja ilottomat ihmiset ympärilläni ansaitsivat, että tein sen. Pohdin, pohdin ja pohdin ja voisi sanoa, että olen kokenut ja nähnyt, miten työkalukeskeinen lähestymistapa ei toimi organisaatioiden muutoksen mahdollistajana, sillä teinhän itse juuri niin ja olin tehnyt monta, monta vuotta. Voin sanoa, että suhtautuminen ja suhde työkaluihin, kestäviin arvoihin, tarkoitukseen ja ihmisiin olivat ne erottavat tekijät niiden organisaatioiden välillä, jotka voivat hyvin ja niiden, jotka eivät voineet hyvin.

Ja ymmärrän tuskallisen omakohtaisesti sen, miksi niihin työkaluihin on niin helppo tarttua ja sitten kutsua sitä työkalukeskeisyyttä ja kroonista hukan metsästystä epähuomiossa ’leaniksi’ ja ‘jatkuvaksi kehittymiseksi’. Voi, miten helppoja työkalut ovatkaan! Ne on niin helppo ottaa käyttöön suoraan paketista. Niillä on mahdollista saada nopeita voittoja. Niiden osaamisella on helppo elvistellä. Ne ovat kuin populistinen politiikka: antavat helppoja ja nopeita lupauksia asioihin, jotka ovat monimutkaisia.

Kyse on systeemistä. Kokonaisuudesta. Arvoista. Ihmisestä. Ja näiden kudelmasta. Ja jotta tuon kudelman saa kursittua kasaan ja toimimaan, on sen lähdettävä liikkeelle johtamisesta ja johtajuudesta.

Ja kun kyse on johtajuudesta, niin silloin on kyse asioista, jossa jotakin sovittua ja luvattua muuttuu ihmisen toiminnaksi, jolla on arvoa ja merkitystä. Siksi minä paasaan tästä. Siksi minä puhun paljon johtajuudesta. Sillä uskon johtajuuteen ja siihen, että juuri hyvällä johtajuudella mistä tahansa organisaatiosta saadaan jatkuvasti oppiva ja joka pitää huolta ihmisistään sekä asiakkaistaan. Tämä kaikki ei synny yksittäisten yksilöiden sankaruudesta. Ja tämä jatkuva oppiminen, jatkuva kasvaminen ihmisenä, ei synny tuosta vain, ottamalla jokin maaginen työkalu käyttöön. Tuo toiminnan mahdollistava kudelma syntyy ja lähtee liikkeelle johtajuudesta, joka auttaa ja mahdollistaa luomalla tilaa ja aikaa ja sen jälkeen: antaa vapauden toimia.

-“A mentor is not someone who walks ahead of us to show us how they did it. A mentor walks alongside us to show us what we can do.” – Simon Sinek

Minä toivon, että seuraavat 20 vuotta jatkan tätä polkua. Ja ehkä tuolloin vuonna 2041 totean, miten kuutamolla olenkaan ollut. No, jos noin käy, niin sitten pysähdytään, pohditaan ja jatketaan matkaa muuttuneena. Olenhan tuolloin vasta noin 70- vuotias, mies parhaassa iässä.

Ja miesdominaksi en enää palaa. Sadomasokismi ei ole enää mun juttu.



2 views0 comments

Recent Posts

See All