Mä voin kertoa teille yhden salaisuuden.
Tai no, se on sillee julkinen salaisuus, jota ei aina haluta uskoa. 😉
Se salaisuus on: tutkimusten mukaan ihmiset saavat eniten itsestään irti olemalla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, kasvotusten.
Eräässä tutkimuksessa tutkittiin huonosti onnistuvien projektien ja erinomaisesti onnistuvien projektien eroja. Ja eroja ei löytynyt koulutustaustasta, asemasta, titteleistä, etnisestä taustasta, sukupuolijakaumasta, vaan yksi ensimmäinen löydös oli, että ihmisten välinen etäisyys tiimin sisällä, oli selkeästi selittävä tekijä. Eikä se etäisyys tietenkään ole se juttu, vaikka monet taas uskovat siihenkin: että laittamalla ihmiset toistensa kanssa lähekkäin ja poistamalla seinät, luovuus kukkii ja elämä on silkkaa tanssia (avokonttorit, nuo Helvetin esikartanot). Se juttu oli, että ne tiimit, jotka olivat toistensa lähettyvillä, olivat myös toistensa kanssa selvästi eniten vuorovaikutuksessa. Yksinkertaisesti: he olivat toistensa kanssa tekemisissä. Ja paljon.
Tuon tutkimuksen mukaan ratkaisevaa tiimin toimivuuden kannalta oli kolme asiaa:
1. Heillä oli yhteiseen tavoitteeseen keskittyvää, läsnäolevaa vuorovaikutusta.
2. Heillä oli jatkuvaa, erityisesti myös ilman sovittuja tapaamisia tapahtuvaa vuorovaikutusta, joka kohdistui heidän yhteiseen tekemiseensä.
3. Etätyökalut eivät parantaneet vuorovaikutusta (hyvä vuorovaikutus kärsi etätyökaluilla).
Tämä tarkoittaa muutamaa juttua:
1. Pelkkä läsnäolo ei riitä.
2. Vuorovaikutusta pitää tapahtua myös palaverien ulkopuolella, eikä sitä saa jättää palaverien varaan (ja palaverien määrä ei korreloi laadukkaan vuorovaikutuksen kanssa).
3. Etätyökalut eivät korvaa aitoa läsnäoloa.
4. Läsnäolevan vuorovaikutuksen rutiinit ja rakenteet vapauttavat aikaa itse ajatteluun ja erityisen paljon yhdessäajatteluun.
Kannattaa siis miettiä hartaasti ja tarkkaan, salliiko ihmisten olla aidosti ja vuorovaikutuksessa läsnä toistensa kanssa, lihana ja verenä. Ja kannattaa analysoida yhdessä tarkkaan, kuinka paljon aikaa
kulutetaan vain tietoa jakavissa palavereissa (jotka lähinnä ovat laastareita, kun prosessi on poikki) ja mitä kannattaisi tehdä, jotta informaatioflow alkaisi toimimaan ja että mistä se oikeastaan kertoo, että tieto ei virtaa, että tieto ei löydä sitä oikeaa uomaansa.
Mä olen itse oikeastaan jo huolissani sellaisesta ajattelusta, jossa yritykset ajattelevat jotain oleellista ja positiivista syntyvän siitä, että työ tehdään Teamsin ja Zoomin kautta. Teamsin ja Zoomin itsetarkoituksellinen maksimointi tulee ikävä kyllä näkymään pitkällä aikavälillä innovaatioiden, luovuuden, organisaation kannattavuuden ja hyvinvoinnin droppaamisena.
Ja tiesittekö, että siihen on ihan aidot ja oikeat syyt, miksi ihminen on parhaimmillaan yhdessä toisten kanssa?
Se johtuu siitä, että kyse on ihmisenä olemisen perusluonteesta: me olemme mestareita yhdistämään visuaalisuuden, tiedon ja kuulemamme asiat synteesiksi, josta syntyy uutta tietoa ja ymmärrystä. Yksinkertaisesti: meidät on rakennettu sellaisiksi, että meidän pitää nähdä kasvot, ilmeet, eleet yhdessä puheen, informaation ja tiedon kanssa, joiden varassa me hahmotamme maailmaa, jossa elämme.
Me olemme edelleen ihmisiä. Ja ihmisenä olemista ei voi edelleenkään digitalisoida.