TYÖSSÄ UUPUMISEN DYNAMIIKKA

Yksi oudoimmista työelämän myyteistä on, että työajan seuranta ja toimistolle saapuminen ovat hyviä lääkkeitä ehkäisemään työuupumusta.


Olen törmännyt tähän väitteeseen usein. Todella usein. Liian usein.


Tuon myytin mukaan työntekijän ollessa kontrolloidussa tilassa ja paikassa, juuri kontrolloidun ajan, työuupumusta ei tulisi.


Silkkaa roskaa. Puhdasta roskaa.


Todellisuudessa tuo ajatus ja sen kouristuksenomainen ylläpito, ovat vain merkkejä laiskasta johtamisesta: uupumuksen suhteen nuo kaksi asiaa ovat jokseenkin yhdentekeviä. Ja laiska johto kontrolloi vain helppoja asioita, joiden eteen ei tarvitse nähdä juurikaan itse vaivaa (siten kontrolloidaan aikaa ja paikkaa). Ja sen jälkeen voikin kerran vuodessa juhlapuheissa julistaa, miten työntekijät ovat tärkeitä ja miten toimistolihana oleminen 7,5 tuntia joka päivä avokonttorihelvetissä on oikeasti välittämistä ja modernia ja cool ja hip.


Mä kerron teille nyt kaksi salaisuutta:


1. Työajan seuranta ei vähennä työuupumusta.

2. Toimistolle saapuminen ei vähennä työuupumusta.


Työuupumus on nimittäin harvoin, jos koskaan, aiheutunut liian pitkistä työpäivistä tai siitä, että on vakiintuneen istuinpaikan ulottumattomissa.


Työuupumus syntyy vitutuksesta.


Se syntyy siitä, että töissä ei mikään toimi.


Se kasvaa siitä, että ei tunne kuuluvansa mihinkään.


Se rakentuu siitä, että ei saa vaikuttaa.


Se saa voimansa siitä, että ihmistä ei kunnioiteta ajattelevana olentona.


Se ammentaa energiansa jatkuvista katkoksista, etsimisestä, jahkailusta, päätösten odottamisesta, merkityksen puutteesta, epäselvistä rooleista, mikromanageerauksesta, rakenteiden puutteista, arvojensa vastaan toimivasta kulttuurista, kiusaamisesta, kognitiivisesta stressistä, vapauden puutteesta, tyhjänpäiväisestä byrokratiasta, uudelleen tekemisestä, muiden syyttelystä, huonon käytöksen hyväksymisestä ja rikkinäisestä puhelimesta.


Ja kaikkein pahinta on, jos ihminen pakotetaan toimistolle, jossa vastassa on kakofonia, sekavuus, kognitiivinen stressi ja kaikesta tästä kasvoille lävähtävä kyynisyyden sumu. Tällöin ihmiselle viestitään, että vain ajan ja läsnäolon kontrolli kiinnostaa, ei lainkaan se, mitä näiden sisällä tapahtuu. Tämän tuloksena ihmisen pää väsyy ja lepo ei enää virkistä. Tämän tuloksena syntyy tunteiden hallinnan häiriöitä, älyllisen toiminnan alentumista, itkua, raivoa ja kroonistunutta alakuloa.


Oleellista ei ole lainkaan työajan seuranta, saati se toimistolla oleminen, vaan kaikki se, mitä sen työajan sisällä tapahtuu. Tämän vuoksi kaikki puhe hybridityöstä on lähinnä absurdia. Se kietoutuu ajan ja paikan hallinnan ympärille ja muuntuu keskusteluksi työpaikan säännöistä - eli kontrollista.


Oikeasti: ei tarvita keskustelua hybridityöstä.


Tarvitaan keskustelua työelämästä, sen sisällöstä, sen merkityksestä, sen arvoista. Siitä, keitä me organisaatiossa olemme ja mitä me haluamme tälle maailmalle tarjota.


Löytäkää tarkoituksenne. Löytäkää suuntanne. Ja te löydätte kyllä perille.




38 views0 comments

Recent Posts

See All