Kun olin teininä ammattikoulussa, eräs opettaja lähestyi minua.
Hän halusi hieroa hartioitani.
Hän kehui, miten komea olen.
Hän kehui, miten hyvä olen koulussa.
Hän kehui, miten kypsä olenkaan.
Ja hän vaivihkaa, ohi kulkiessaan koski minua ja jätti lyhyitä viestejä oppimateriaalin väliin, joissa sama tarina jatkui: olen ihana, komea ja seksikäs. Ja kerran sain kirjeen kotiin tuolta opettajalta. Se kirje piti sisällään pidemmän tarinan siitä, miten viisas ja ihana ja kypsä ikäisekseni olenkaan.
Olin tuolloin 15- vuotias. Ja ihan saatanan hämilläni.
Vaikka juttuni olivat isot ja komiat tuona aikana, kuten teinillä nyt pitääkin olla, niin en minä oikeasti ollut painanut jokaista koulun tyttöä ja en minä oikeasti ollut sekstaillut kuumimpien parturikampaajaopiskelijoiden kanssa. Olin kauhea sonni vain noissa tarinoissani. Todellisuus: poikuus oli jykevästi tallella.
Tuon opettajan lähentely ei naurattanut. Se ahdisti. Välttelin häntä. En reagoinut mitenkään. Hän ei välittänyt. Hän vain jatkoi.
Sitten keräsin rohkeuteni. Sanoin hänelle eräänä päivänä koko luokan edessä: "Minusta on säälittävää, että sinä vonkaat teiniltä munaa. Voisitko lopettaa. Kiitos".
Tiedän, että tein brutaalisti, mutta en vain tiennyt, miten toimia. Ei tuolloin 80- luvun lopussa puhuttu tuollaisista asioista. Ei tuolloin puhuttu siitä, miten pitää toimia, kun joku lähentelee teiniä. Mutta häirintä loppui. Hän ei enää kertaakaan edes puhunut kanssani. Muutuin ilmaksi hänelle (ja tavallaan hyvä niin). Ja opettaja rankaisi minua antamalla huonon numeron todistukseen, vaikka kokeista sain aina kiitettäviä.
Olen miettinyt tätä kaikki nämä vuodet.
Mietin, että jatkoiko tuo opettaja muiden lähentelyä? Ottiko hän opikseen? Teinkö väärin, etten kertonut rehtorille? Saiko hän siksi jatkaa saalistusta, kun en uskaltanut kenellekään aikuiselle puhua asiasta? Ja yksi syy, miksi en uskaltanut puhua asiasta, oli masentava. Se syy oli, että tuolloin oli ihan normaalia sanoa tytöille, että 'oma vika, jos joku lähentelee, laita pidempi mekko päälle'. Tuohon aikaan oli aivan normaalia syyllistää lähentelyn kohdetta ja sanoa, miten itse provosoi (vain olemalla läsnä, vain sillä, että näkyy paljasta ihoa). En minä voinut asiasta puhua. Minut olisi teilattu ja häväisty.
Ja samalla huomaan pohtivani yhtä asiaa, joka on miltei yhtä surullinen asia kuin itse lähentely. Pohdi hetki sitä ilmiötä, johon havahduin avauduttuani tuosta lähentelystä. Pohdi hetki sitä, mitä tarkoittaa, kun koulukaverini sanoivat oivallettuaan naispuolisen opettajan lähentelyt. He nimittäin sanoivat:
-"Vähänkö siistiä, äijä saisi p*llua!"-
Miettikää hetki, mitä tuo tarkoittaa ja mistä kumpuaa tuo ajatus. Miettikää hetki tilanne toisinpäin: että vanhempi miesopettaja lähentelee nuorta tyttöä. Harva sanoisi tuossa tilanteessa, että:
-"Vähänkö siistiä, emäntä saisi munaa!"-
Kun naista lähennellään, reaktio on yleensä kahtia jakautunut:
1. Teko tuomitaan, mutta...
2. Kohdetta syyllistetään (liian lyhyt hame, antoi ymmärtää, liikaa ihoa näkyi, naisen oma vika).
Kun nainen lähentelee miestä, on se taas miehelle kunniaksi.
Tämä kahtia jakautunut ilmiö on hyvin outo ilmiö, sanoisin. Tässä kaksinapaisessa ilmiökimpussa kärjistyy kaksi teemaa:
1. Mies on aktiivinen toimija ja viettelyyn alistetun naisen halujen kohde (nainenhan viettelee, mies ottaa ja tekee päätökset).
2. Naisen tehtävä on osoittaa halunsa ja naisen tehtävä on siksi hallita signaalit, joita lähettää (siksi naisen tehtävä on hallita tuottamansa reaktio miehessä ja siksi nainen on aina vähintään hieman syyllinen, jos mies lähestyy ja lähentelee ja 'ymmärsi väärin').
Yhteiskuntaamme on kuin koodattu nämä tavat hahmottaa maailmaa, joita me jatkuvasti uusinamme ja samalla ylläpidämme erilaista mahdollisuutta olla tiloissa miehinä ja naisina. Ja meidän pitäisi jo vuonna 2022 kyetä olemaan kaikissa tiloissa, julkisesta tilasta yksityiseen, turvassa, ihmisinä, ilman tuota tapoihimme kirjoitettua, naisen nujertamisen rakennetta. Tämä kulttuuriimme rakennettu sukupuolittunut nujertamisen rakenne tuntui jotenkin niin hyvin konkreettisella tavalla tällä viikolla helteisellä uimarannalla. Kuulin, miten selkäni takana viiden tytön ryhmä puhui miehestä, joka on näyttänyt heille omaa penistään jo useaan kertaan eri uimarannoilla. Ja miten masentavaa olikaan, kun he sanoivat:
-"Ei kannata kertoa kenellekään, kun kukaan ei kuitenkaan usko."-
Miettikää uudelleen:
-"Ei kannata kertoa kenellekään."-
Mun sydän särkyy.
Miten mälsä onkaan meidän aikuisten maailma, jos nuoret tytät eivät uskalla kertoa kenellekään, että joku mies lähentelee julkisella paikalla ja ehdottelee rivouksia? Se on aika saatanan mälsä maailma se.
Ja tuo tyttöjen hiljaisuus syntyy juuri niinä kertoina, kun tyttöjä ja naisia syyllistetään siitä, että mies ei pysty hallitsemaan omaa naisen läsnäolosta innostunutta penistään ja vaatii sille huomiota kuin pieni lapsi ensimmäiselle kakalleen potassa.
Ja mä pahoin pelkään, että tämä yhteiskuntaamme koodattu nujertamisen rakenne aiheuttaa sen, että mikään ei muutu. Kun ei uskalleta puhua, ei voida myöskään puuttua ja kun asioita ei siten tuoda esille tai niitä ei haluta havaita, kähmintä, lähentely ja moni muu sikailun muoto vain jatkavat eloaan.
Olen miettinyt tässä aikojen saatossa, miten me ihmiset olemme edelleen vain pintaraapaisun päässä talibaneista. Me puhumme tasa-arvosta ja tasavertaisuudesta ja oikeudesta olla omia itsejämme, mutta silti pelkkä paljas iho rikkoo oman itsensä hallinnan tunteen ja pelkkä iho aiheuttaa oikeutuksen vaatia peittämään itsensä ja lähentelyistä puhuttaessa tarinan ytimeen nousee syyllistäminen, epäilys ja 'sana-sanaa-vastaan'- retoriikka. Pelkkää projektiota, pelkkää oman likaisen katseen olettamista vakioksi.
Ja juuri nyt pohdin, miten yleistä mahtaa olla tuo valta-asemassa olevien ihmisten harrastama seksuaalinen häirintä ja kuinka yleistä se mahtaa olla töissä ja kouluissa ja jopa julkisessa tilassa tänään vuonna 2022?
Nollatoleranssi. Nyt. On aika, jumalauta.