Olen pohtinut viimeisen kahden viikon aikana uupumista.
Siis uupumista, joka tapahtuu töissä.
Tuo uupumus liittyy niin merkittävin osin organisaation kulttuuriin ja johtamiseen. Pohdin tätä erityisen paljon siksi, että keskustelin erään yrityksen operatiivisen johtajan kanssa. Heillä jengi oli uupunut. Ja pahasti.
He olivat huomanneet jo vuonna 2020 loppupuolella, että jengi alkaa voimaan pahoin. Ja tutkivat asiaa ja he olivat 'oivaltaneet', miten 'agile ja ketteryys voisivat auttaa'.
He olivat alkaneet hommiin.
Treenattiin.
Harjoiteltiin.
Luotiin tiimejä.
Luotiin rutiinit seremonioille.
Treenattiin fasilitointia. Treenattiin scrumia ja kanbania.
Haluttiin ketterät työkalut käyttöön kaikkialla, tukifunktioita myöten.
Nyt, syksyllä 2022, he ovat huomanneet, että reisille meni. Että mikään ei korjaantunut. Ja sairaspoissaolot vain kasvoivat. Ja väsymys lisääntyi. Ja erityisesti pitkät poissaolot kasvoivat. Lopputulos: uupumus vain paheni.
Kun kävin kylässä, oli helppo huomata, missä oli ongelma. Ei yritys ollut edes yrittänyt muuttua 'agileksi'. Eivät he olleet tehneet muuta kuin:
A. Ottaneet agilesta tuttuja työkaluja käyttöön.
B. Ottaneet ne työkalut käyttöön jokaisessa funktiossa.
Eikä noista ole mitään apua. Ikinä.
Ja operatiivinen johtaja alkoi miltei itkemään. Oikeasti. Hän oli jo oivaltanut, että heidän valitsemansa tie työkaluineen oli täysin väärä ja juuri siksi ihmisiä uuvuttava.
He ovat nyt vedenjakajalla.
Mä sanoin ja sanon edelleen, nyt ja aina: älkää tyytykö siihen työhön liittyvään fraasiin, että 'elefantti on hyvä syödä pienissä palasissa', jos ette edes tiedä, missä se elefantti on tai miltä se näyttää.
Älkää tyytykö siihen, että väkisin noudatatte jotain kahden viikon sykliä sprinteissä, sillä tällaista lakia ja pakkoa ei ole olemassakaan.
Älkää tyytykö 'ketteriin työkaluihin kaikkialla' ja kuvitelko agilen uivan organisaatioonne niiden ansiosta.
Älkää tyytykö tsemppaamaan ja älkää juhliko heitä, jotka venyvät, paukkuvat ja ylläpitävät sankaruuden narratiivia. Haudoista löytyy jo ihan tarpeeksi monta sankaria.
Näistä ei mikään auta ja näistä millään ei ole mitään merkitystä. Jos kaikki tekeminen on toisistaan irrallaan olevaa, funktioissa tapahtuvaa, arvontuotosta irrallaan olevaa elehdintää, arki on kaaosta, turhautumista, valvontaa, vallan manifestaatiota, palaverien rajapintojen koordinaatiota, niin
lopputulos on aina kyynistyneen apatian kulttuuri. Todellisuudessa funktioissa asuvien tiimien tasolle typistyvä, sertifikaattien, seremonioiden ja tekokivan fasilitoinnin ketteryys, on pelkkä agilen bluffi, jolla peitetään se, että päätökset, prioriteetit, kehitys, myynti, oppiminen, tuotteet ja palvelut suunnitellaan, määritellään ja tehdään muualla kuin siellä, missä arvo tuotetaan. On oivallettava ja ymmärrettävä, miten mikään ulkoinen tunnusmerkki ei tee organisaatiosta ketterää, leania, eikä agilea. Yksikään työkalu ei sitä tee, ei yksikään tiimitason seremonia, ei yksikään fasilitoinnin metodi, ei JIRA, ei kanvaasit, ei hybridityö, ei mikään näistä ja millään näillä mainituilla työkaluilla, saati metodeilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä koko ketteryyden kanssa, sillä se ketteryys ei edellytä näistä mitään, eikä yksikään työkalu, saati seremonia ole ketteryyden edellytys ja sen ominaisuus.
Se ei nimittäin edellenkään ole työkalu, joka ei toimi. Se on kulttuuri, joka ei toimi, Se on ajattelu, joka ei toimi. Se on asiakaskeskeisyys, joka ei toimi. Se tarkoituksen puute, joka halvaannuttaa. Se on vision puute, joka vie katseen eleisiin ja liikkeisiin ja luo ketteryyden salakavalan ansan. Se on keskittyminen tekniikkaan ja funktionaaliseen osaamiseen, joka saa organisaation jäämään vertikaaliseen jumiin omiin funktioihinsa. Ja juuri tämän vuoksi yksi asia paljastaa aina sen, onko
organisaatiolla edellytykset edes olla ketterä: organisaatiokaavio paljastaa sen käytännössä aina. Jos organisaatio perustuu funktioihin ja hierarkkiseen johtamiseen, edellytykset aidolle ketteryydelle ovat olemattomat.
Ketteryys ei ole tiimitason ominaisuus, se on koko systeemin ominaisuus. Ja silti niin masentavan usein kysymykseen organisaation kypsyydesstä asiakaskeskeisyyteen, leaniin ja agileen, saa vastaukseksi litanian ulkoisia tunnusmerkkejä: löytyy sprintit, löytyy backlog, löytyy kanban, löytyy retro, löytyy Daily Management, löytyy A3, löytyy 5S ja löytyy heimo ja löytyy SAFe ja kaikilta ihmisiltä löytyy sertifikaattia niin paljon, että ei meinaa selkä kestää kantaa kaikkea sitä sertifikaattien painoa.
Miettikää hetki näitä kahta lausahdusta:
-"Kontrolli ennen ihmistä."-
vai
-"Ihminen ennen kontrollia."-
Mieti tarkkaan. Ja sen jälkeen katso ympärillesi. Mieti organisaatiotasi. Mieti, miten siellä näkyvät ja tuntuvat seuraavat toiminnat ja seuraavat organisatoriset toimijat:
1. Myynti.
2. Markkinointi
3. Tuotekehitys.
4. Talous.
5. HR.
6. Kehitys.
7. Tuotekehitys.
8. Projektit.
9. Palvelut.
10. Operaatiot.
11. Hankinta.
12. Logistiikka.
Ja muitakin tahoja voi olla. Tai jotakin näistä ei ole/tarvita. Seuraavaksi mieti sitä, ovatko nämä kaikki toiminnot:
1. Omia funktioitaan.
2. Luonnollinen osa tiimiä / arvovirtaa.
Kun nuo edellä mainitut toiminnot ovat arvontuotosta erillään, omina tarkkarajaisine siiloineen, omia funktioitaan, joissa itsessään ketteryyttä pyritään toteuttamaan todeksi työkaluja käyttäen, oikeasti eletään hitaan korporaatiobyrokratian ja kroonisen siilokeskeisen kontrollin ympäristössä, jossa luovuus ja itsenäinen ajattelu nujertuvat kyyniseksi apatiaksi. Näin käy aina, kun byrokratia ja siten kontrolli ovat ihmistä ennen.
Vain antamalla ja sallimalla vapauden ja vastuun toteutua tiimeissä ja yhteisissä arvovirroissa, mahdollistatte ihmisen koko osaamisen ja intohimon toteutuvan juuri sillä tavalla, jonka tuotoksena asiakkaanne ja ihmisenne voivat hyvin. Ja niin kauan kuin emme vaadi parempaa, sama tympeys jatkuu, lampaat määkivät aitauksissaan ja ihmiset erkaantuvat niin organisaatioiden asiakkaista kuin merkityksestä ja tarkoituksesta: ollaan vain ketterästi töissä, toteuttamassa muiden määrittelemiä rutiineja, elehtimässä. Ei muuta.
Mun vihje tarinan yritykselle oli ja saman vihjeen annan teille kaikille, jotka pohditte ihmisiänne siellä organisaatioissa: ihminen ennen kontrollia. Ja mitä muuta oikeastaan tarvitaan?
Niinpä. Muuta ei tarvita: valitse ihminen, valitset kaiken.
Comments