Muutos.
Muuttuminen.
Uudistuminen ja uusiutuminen.
Suuria, suuria sanoja, jotka aiheuttavat ihmisen mielessä alati kipuilua ja työpaikoilla organisatorista tuskaa.
Me elämme juuri nyt aikaa, jossa muutos on enemmän iholla kuin ehkä koskaan ennen: sillä on suuria asioita ilmaston muuttumisesta alkaen koronan tuomaan epävarmuuteen asti jatkuen edelleen ihmisten tarpeiden muuttumisen nopeutuneena syklinä sosiaalisen median ja yhä pienemmäksi käyvän maailman vuoksi. Ja kyllä nämä haasteet näkyvät, kaikkialla, käytännössä jokaisessa organisaatiossa, jokaisessa kodissa, jokaisessa mielessä.
Tämä aika ja jatkuva muutos vaatii kykyä jatkuvaan muutokseen myös siinä, miten me maailmaa hahmotamme. Se, mikä oli riittävää ja tarpeellista nyt, on huomenna vanhaa, vanhanaikaista ja sitä ei tarvita. Ja voisi sanoa, että eri organisaatioissa havaittava pelko ja muurin rakentaminen itsensä ympärille on vain luonnollinen reaktio tähän. Ja ihmisen mieli on mestari keksimään syitä, miksi pitää kiinni omasta muuristaan ja omasta defenssistään: muiden on ensin muututtava, miksi juuri minun pitäisi muuttua ja muuttaa ajatteluani.
Ja vielä helpompaa on nostaa oma tunnereaktionsa oman defenssinsä keskiöön keskittymällä muotoon ja keskittymällä siihen, millä tavalla, millä työkalulla ja millä äänenpainolla muutoksen tarvetta yritetään tuoda esille. Voi, miten usein minuakin on neuvottu, mitä työkalua pitäisi käyttää ja mitä kanvaasia hyödyntää ja millä sävyllä puhua! Ja vain siksi, että huomio kiinnittyisi itse asian sijasta muotoon, jota voi aina muutella ja näin vain peitellä omaa haluttomuuttaan muuttaa ajattelutapaansa, muotoon keskittyen, asia unohtaen. Olen huomannut niin monessa organisaatiossa, miten muutoksen vastustamisen keskiössä on puhe, jossa tapa tehdä asioita on tärkeämpi kuin se, mitä pitäisi tehdä. Ja tähän on vain yksi selitys: ei oikeasti haluta muuttaa omassa ajattelussaan mitään. On niin helppoa vaatia muiden muuttuvan.
Ja sinä hetkenä, kun muutoksen tarvetta kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, tyydytään elehdintään, tyydytään siihen, että ollaan tekevinään, keskittyen työkaluihin, organisaatiokaavioihin, tunnepuheeseen ja päälle liimattuun glitteriin, kun ei uskalleta tarttua sitä härkää sarvista ja katsoa systeemiä silmiin ja sanoa: ”Meidän on muututtava, yhdessä”.
Ja kun muutospuhe typistyy siihen, miten organisaatio pitää täyttää sertifikaatein ja miten seinien tulee täyttyä erilaisin kuvin asiakkaiden poluista ja keskustelun keskiössä on pohdinta siitä, miten
saada uusia graafeja dataan liittyen ja mikä olisi tulevan kvartaalin ihanin ja suloisin digiteema. Näin luodaan vain kaaosta, turhautumista ja kyynistä apatiaa, jossa myrkky valuu jokaisesta nurkasta, jokaisessa eleessä, jokaisessa sanassa. Luonnollisesti myös pitää erityisen paljon kuluttaa aikaa sen pohtimiseen, mikä olisi just paras kanvaasi retroiluun ja miten tiimitasolla voitaisiin tutkia erilaisia tapoja fasilitoida ja luoda pörröisiä tunnetiloja. Ja lopputulemana ihmiset vain turhautuvat ja väsyvät ja asiakkaat kaikkoavat. Meidän tulee olla rohkeampia. Meidän pitää hyväksyä, että lopulta meidän on haettava aitoja sekä itse haasteeseen vastaavia ratkaisuja jämähtämättä tunnereaktioihin.
Meidän on oltava rohkeita ja löydettävä ne tekijät, joilla oikeasti vaikutamme syihin ja kykyymme alati ylläpitää kykyä muuttua ja muuntua. Olen kyllästynyt organisaatioiden ihmisten uhriutumiseen ja oman tunnetilan ensisijaistamiseen. Olen kyllästynyt siihen, miten omaan reaktioon jumiutuminen nähdään oikeutuksena unohtaa asia.
Olen oppinut, että noin toimii pysähtynyt ja tunteissaan vellova organisaatio, joiden kulttuuri ei kestä muutosta. Ja kun kulttuuri ei kestä muutosta, ei sitä myöskään tee sen kulttuurin ihmiset. Ihmisten pitäisi oppia, että he itse ovat vastuussa reaktioistaan ja siitä, miten he käyttävät tunnettaan tekosyynä omalle muutoshaluttomuudelleen. Ihmisten pitäisi oppia sietämään ja ymmärtämään, että tunne ja tunteita tulee aina ja organisaation rakenteilla voitaisiin tukea sitä, että se tunne uskalletaan ja kyetään kulkemaan läpi ilman, että ketään jätetään yksin, kuroutuen kohti tavoitetta. Jatkuvassa muutoksessa ja jatkuvan muutoksen tarpeessa avainasia on kykymme lukea maailman signaaleja ja tarttua niistä löydettäviin tilaisuuksiin. Tämä vaatii rohkeutta ja tämä vaatii uskallusta puhua ääneen ja kokeilla, yhdessä. Vain tällä organisaatiot oppivat luomaan uutta ja vain tällä tavalla organisaatiot oppivat menemään pelkoreaktioiden läpi ja alkaa luomaan uutta ja edelleen: yhdessä.
En voi alleviivata liikaa sitä, että organisaatioiden menestys ja kyky säilyä hengissä, ei löydy sen kyvystä ennakoida. Sillä on turha edes yrittää ennakoida liian pitkälle tulevaisuuteen, sillä kuten eräs viisas mies on sanonut, ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Siihen on myös syynsä, että muuan ’Agile Manifesto’ sanoo näin:
-“Responding to change over following a plan.”-
Maailma on arvaamaton. Ja se menestys syntyy siitä, miten kykenet ja miten uskallat luoda itsellesi ja organisaatiolle kyvyn mukautua ja muuttua, ei se synny siitä, miten pitkälle yrität nähdä ja miten tarkkaan yrität suunnitella tulevaisuutesi. Ne suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistu. Ne suunnitelmat ovat vain ihmisen halua tuntea olevansa tilanteen päällä. Ne suunnitelmat halutaan vain siksi, että halutaan teeskennellä kontrollia. Älä yritä, sillä sitä kontrollia ei ole, eikä tule:
-“Whatever your personal beliefs and experiences, I invite you to consider that we need a new worldview to navigate this chaotic time. We cannot hope to make sense using our old maps. It won’t help to dust them off or reprint them in bold colors. The more we rely on them, the more disoriented we become. They cause us to focus on the wrong things and blind us to what’s significant. Using them, we will journey only to greater chaos.”-
Minun vihjeeni on: päästä irti. On aika lopettaa uhriutuminen ja kroonistunut loukkaantuminen siitä, että oma ajatus tulee maailman haastamaksi. On hyväksyttävä tosiasiana, että tulevaisuus on arvaamaton. Maailma on arvaamaton ja se kannattaa ottaa lähtötilanteeksi jokaisessa organisaatiossa, jokaisessa yrityksessä.
On aika luoda. On aika uskaltaa. Ollaan rohkeita, joohan?
