Meillä on ongelma.
Työelämässä.
Ongelma, jota ei selvästikään osata ratkoa:
Tämä reagoiva ja yksilöön keskittyvä tapa pyrkiä korjaamaan ongelmaa alleviivaa ajatusta, että työhön väsyminen on yksilön ongelma ja yksilön voimavaroihin liittyvä ongelma. Mikä voisikaan olla syyllistävämpää? Etovaa, sanon mä.
Työssä väsymisen ongelman ydin ei löydy yksilöstä.
Ei edelleenkään.
Työssä väsymisen ongelma on vioittunut työ(paikka) itsessään ja siihen liittyvä kulttuuri ja sen sisältö ja kaiken tuon mahdollistava laiska johtaminen. Kun ihmisiä ei kunnioiteta, ongelmien annetaan muuttua normaaliksi tilaksi ja ongelmiin reagoidaan tarjoamalla 'matalan kynnnýksen palveluita', jotka jokainen tajuaa riittämättömäksi, epäkunnioituksen eleeksi, olemme työhön väsymisen ytimessä.
Reagoivan, matalan kynnyksen tarinassa reagoidaan ja ajatellaan ihmistä korjaamalla korjattavan systeemiset ongelmat ja noin toimitaan, jotta ei tarvitse kohdata todellisuutta ja sanoa: "Meidän kulttuurimme on mätä."
Nyt toistan itseäni.
Sillä en jaksa keksiä uutta, kun vanha sanoitus toimii edelleen:
Työuupumus syntyy vitutuksesta.
Se syntyy siitä, että töissä ei mikään toimi.
Se kasvaa siitä, että ei tunne kuuluvansa mihinkään.
Se rakentuu siitä, että ei saa vaikuttaa.
Se saa voimansa siitä, että ihmistä ei kunnioiteta ajattelevana olentona.
Se ammentaa energiansa jatkuvista katkoksista, etsimisestä, jahkailusta, päätösten odottamisesta, merkityksen puutteesta, epäselvistä rooleista, mikromanageerauksesta, rakenteiden puutteista, arvojensa vastaan toimivasta kulttuurista, kiusaamisesta, kognitiivisesta stressistä, vapauden puutteesta, tyhjänpäiväisestä byrokratiasta, uudelleen tekemisestä, muiden syyttelystä, huonon käytöksen hyväksymisestä ja rikkinäisestä puhelimesta.
Korjatkaa systeeminne, korjatkaa arvonne. Silloin teidän ei enää tarvitse enää korjata heitä, joita ei olisi edes pitänyt rikkoa: ihmisiänne. #kunnioitus#ihminen