top of page

MAGIAN RAJAPINNAT JA STANDARDOINNIN KROONINEN BLUFFI

Olen pohtinut.


Olen pohtinut erityisen paljon toimintojen keskittämisen ideaa ja funktioihin kiinnitettyä osaamista ja kyvykkyyttä. Olen tullut yksiselitteiseen lopputulokseen: se ei kannata juuri koskaan. Se toimii vain ympäristössä, jossa tuotos ja/tai palvelu ovat selkeän ennakoitavia ja joissa ulostulot perustuvat etukäteen määriteltyyn ja tunnistettuun speksiin.


Eli käytännössä: muuttuvassa ja mukautumista vaativassa maailmassa keskittäminen ja funktioittaminen eivät toimi koskaan ja vain lisäävät kustannuksia.


Erityisen haitallista ja erityisen paljon hitautta aiheuttavia funktioittamisia, ovat IT- osaston ja sen kehittäjien sekä liiketoimintojen keskittämiset omiin funktioihinsa, jotka sitten keskenään kommunikoivat erillisin pyynnöin ja tiketein pyrkien palvelemaan keskitetysti samalla myös kaikkia muita funktioita. Ja kun yrittää palvella kaikkia, ei palvele enää ketään. Kyvykkyyksien ja osaamisten keskittäminen omiksi kapeiksi funktioikseen on yhtä fiksua kuin hengittämisen keskittäminen vain yhdelle, erilliselle osastolle, jonka tehtävänä on hengittää muiden puolesta ja/tai tuoda happea muille järjestelmän kautta, tikettiohjautuvasti, juuri sen oman backlogin kautta ja vain tietyin väliajoin, sprinttien määräämissä rajoissa. Mutta todellisuudessa: hapen pitää olla saatavilla aina ja nyt, eikä sitä voi, eikä kannata tuoda tikettiohjautuvana tehtäväksi ja toimitettavaksi sinä hetkenä, kun sille hapesta vastaavalle funktiolle sopii. Ollaan funktiohitauden ja turhautumisen ytimessä.


Keskittämällä toimintaa funktioihin saavutetaan mahdollista tehokkuushyötyä vain funktion sisäisesti ja suhteessa tuotoksiin vs. funktioon käytetty rahasumma. Mutta se, mitä kustannuksissa näin

säästetään, menetetään se moninkertaisesti hitautena, uudelleen tekemisenä, tekemällä asioita olemaan pysähdyksissä, tyytymättöminä asiakkaina ja lisääntyneenä koordinaationa. Kun tekeminen keskitetään, ollaan niin usein päädytty tilanteeseen, jossa funktioiden mittarit ovat kaikki vihreällä, mutta ulostulon/arvontuoton mittarit ovat punaisella. Tällöin organisaation retoriikassa kaikuu tarina, jossa 'kaikki on kunnossa, lopputulos vain on huono'. Ja kenenkään ei tarvitse funktioissa tehdä mitään, sillä ne mittarithan ovat vihreällä (tämä on nähty, koettu, todistettu ja aivan liian monta kertaa).


Tässä maailmassa pärjäävätkin ne, jotka osaavat tunnistaa tarpeet ja muutokset, reagoida ja mukautua heti, tässä ja nyt. Jos tekeminen on palasteltu toimintoihin ja funktioihin, joissa päätöksiä tehdään omista lähtökohdista käsin, omaan työkuormaan ja omaan kapasiteettiin perustuen, niin mitä veikkaatte tapahtuvan kyvylle mukautua nopeasti ja ketterästi? Juuri näin: hitaus on rakennettu ennakoitavan massatuotannon ideaan perustuviin rakenteisiin, sillä juuri sieltä massatuotannon historiasta kumpuavat nuo ideat funktioista, keskittämisestä ja siten pistemäisten kyvykkyyksien vakiinnuttamisen autuudesta. Siihen on siis syynsä, miksi 'keskittämisen', 'standardoinnin' ja 'harmonisoinnin' puheet ovat hitauden puhetta. Kun keskittyy tekemään asioita oikein sen sijaan, että tekee oikeita asioita, eletään edelleen henkisesti siellä Fordin liukuhihnalla, jossa tuotettiin tavaraa mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman tehokkaasti, mahdollisimman paljon ja sitten toivottiin, että joku ostaa juuri niitä autoja, juuri sillä värillä kuin oli tuotettu varastoon. Tuo on puhetta ja tarinaa, jota kiitollisena kuuntelee vain jo horsmaa pitkään kasvanut herra Taylor, mutta jota ei kiitä ne asiakkaat, jotka kaipaavat ratkaisuja haasteisiinsa, joita ei massatuotantona voi valmistaa ja joita ei kaupan hyllyiltä löydy valmiina. Massatuotannon ja työn pilkkominen pieniin osiinsa ja ajattelun keskittäminen pois itse työntekijöiltä, ei palvele asiakkaita ja käyttäjiä enää aikana, jolloin muuttuvat tarpeet ja palvelu tässä-ja-nyt ja heti-oikein, ovat arkea, jota elämme. Ja silti niin useassa organisaatiossa edelleen elämme tuon ennakoivan ja standardoidun työn maailman tarinassa ja sitä ajatusta hellien ja vaalien, jonka mukaan keskittäminen, palastelu,

toiston tehokkuus, speksi sekä työohje ovat hyveitä ja standardointi on uljainta kauneutta.


Katsokaa ympärillenne.


Miettikää hetki. Pysähtykää hetkeksi. Ja katsokaa, tutkailkaa ja pohtikaa tätä kuvaa ja sen viestiä tuon pysähtymisen hetken aikana:

Hengittäkää syvään. Tutkikaa nyt hetki sieluanne ja tunnustelkaa tuntemuksianne. Mikä tai mitkä olivat aidot ensireaktiot, kun katsoitte tuota kuvaa? Ja tarkoitan tätä: ne ihan aidot, paljaat, rehelliset ja puhtaat tunnereaktiot? Oliko se tunne:


  1. Lämmin läikähdys, että olipa upeaa asiaa?

  2. V*tutus, että onpa typerä kuva?

  3. Ahdistus?

  4. Loukkaantuminen?

  5. Aliarvioitu olo?

  6. Kanada?

  7. Jokin muu, mikä?


Tämän pikaisen itsetutkiskelun jälkeen, miettikää vastausta kysymykseen: jos asiakkaanne haluaa jotain uutta, miten nopeasti te pystytte tuottamaan sen?


Ja sitten erityisellä pieteetillä, kysykää itseltänne: mikä on teidän organisaationne ja/tai yrityksenne arvontuoton logiikka? Tämä on aivan avainkysymys vastattavaksi aivan jokaisessa organisaatiossa, on ala ja tuotos ja/tai palvelu sitten aivan mikä tahansa. Ja avainpohdinnan tukikysymykset arvontuoton logiikkaanne etsimiseksi ovat ainakin nämä:


  1. Onko se selkeästi spesifikaatioilla etukäteen määriteltävää ja siten ennakoitavaa?

  2. Onko se ratkaisuja etsivää ja yhdessä rakennettavaa ja siten ennakoimatonta?

  3. Onko se etukäteen tehtävissä ja jopa varastoitavaa?

  4. Onko se varastoimatonta?

  5. Onko se jopa automatisoitavaa?

  6. Jotain muuta, mitä?


Vastaukset näihin kysymyksiin ja vastausten luonnin helppous paljastavat inhorealistisesti sen, onko organisaationne asiakaskeskeinen, ketterä, mukautuva vai onko se jotain ihan muuta.


Ja niin kauan, kun organisaation perusrakenne on wanha, standardoinnin ja vakioinnin tarinan läpitunkema, ennakoivan maailman funktiorakenne, on se aina hidas, muita odottava ja täynnä turhautumista. Loppujen lopuksi kyvyssä mukautua kyse on 'sense & response'- periaatteesta: jos havaitsee tarpeen / muutoksen, miten nopeasti pystyy vastaamaan näihin. Ja juuri tähän mukautumiskyvykkyyteen ei old school, funktiokeskeinen, organisaatio ei ketterästi kykene.


Rautalankaa: mukautumista vaativassa, ei-niin-ennakoitavassa maailmassa se ei riitä, että tekee tehokkaasti kussakin funktiossa sen, mitä juuri nyt funktion muiden funktioiden pyynnöistä

rakentuva työlista vaatii, vaan oleellista on se, miten nopeasti pystyy tuottamaan juuri sen, mitä asiakkaat kaipaavat nyt. Ja paino sanalla ’nyt’. Mitä enemmän yrittää ennakoida ja rakentaa tuotteiden- ja palveluiden roadmappeja ja syklejä ja aikatauluja omien tuotosten tekemiseen, sitä hitaammaksi ja kankeammaksi organisaatio muuttuu. Ja tämä tapahtuu juuri siksi, että hitaus on rakennettu organisaation modus operandiin sirpaloimalla ja hajottamalla vuorovaikutus pieniin jatkuvan koordinaation palasiin ja siten kyky tuottaa arvoa muuttuu samanlaiseksi: hitaaksi, odottavaksi, sirpaleiseksi. Se ketteryys ja kyky mukautua ei synny sillä, että toteuttava taho tekee työnsä sprinteissä ja palastelee oman arkensa mielivaltaiseen kalenteriin sidotulla aikasyklillä, vaan sillä, että koko arvontuotto tapahtuu tässä ja nyt, samassa syklissä, samaan arvontuottoon keskittyen, samassa arvovirrassa, kaikki vaadittava osaaminen sisällään pitäen. Ja tämä, hyvät ihmiset, vaatii funktionaalisten toimintojen hajauttamista, ei keskittämistä. Älä siis keskitä, vaan pura funktioiden krooninen bluffi, luota, ymmärrä arvontuoton logiikkasi, hajauta ja jaa johtajuus, vuorovaikutus sekä päätöksenteko. Ja magiaa alkaa tapahtumaan. Ja tuon magiasi avainrajapinnat löytyvät sieltä, mistä löytyvät rohkeus, valta, luottamus, tapa, tottumus ja standardoinnin ajattelua jumittava traditio.


Anna siis magian tulla tykö ja se magia pitää huolen kaikesta.



 

Funktiohitaan vesiputousketteryyden magiaa ehkäisevä lyhyt oppimäärä a'la 'moderni fake-agile':


0 comments

Comments


bottom of page