KUN VÄÄRÄT IHMISET VAIHTAVAT TYÖPAIKKOJAAN
Olen lukenut juttuja, että juuri parhaillaan on käynnissä työpaikkojen vaihtamisen buumi.
Olen lukenut lukemattomia artikkeleita siitä, miten ihmiset vaihtavat työtä ja hakeutuvat uusille, vehreimmille laitumille.
Ja omassa kuplassani näen tämän myös.
Ei nimittäin kulu päivääkään, etteikö esimerkiksi sosiaalisen median feedini täyttyisi kertomuksista, että ’alkaa uusi aika ja uudet haasteet’. Ja hyvä näin.
Tämä vaihtuvuus kertoo silti yhdestä perustavaa laatua olevasta ongelmasta. Sellaisesta ongelmasta, joka ei korjaannu sillä, että ihmiset vaihtavat työpaikkojaan. Ongelma tässä työpaikkojen vaihtamisen buumissa on se, että täysin väärät ihmiset vaihtavat työpaikkojaan. Ja se, että väärät ihmiset vaihtavat työpaikkojaan, on yhtä fiksua kuin se, että kiusaamistapauksissa kouluissa se on se kiusattu, joka vaihtaa koulua. Ongelmat eivät tällä tavalla korjaannu.
Ja nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok vaatia enemmän ilman, että korjataan ongelmia, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok harrastaa mikromanagerointia, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok syyttää yrityksen kohtaamista haasteita työntekijöiden asenneongelmia, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok vaatia istumista Teamsin äärellä linja auki, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok vaatia paluuta toimistolle vain kontrollin takia, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok vaalia venymisen ja sankaruuden kulttuuria, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok vain sammuttaa tulipaloja ja kutsua sitä jatkuvaksi oppimiseksi, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok ottaa kunnia onnistumisista itselleen ja siirtää vastuu epäonnistumisista muille, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok ylläpitää toksista kulttuuria, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok kohdella ihmisiä vain resursseina ja pyrkiä resurssitehokkuuteen, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok kohdella huonosti heitä, jotka uskaltavat tuoda esiin ongelmia, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok käyttäytyä kuin narsistinen mulkku ja kutsua sitä johtamiseksi, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok vaatia hyppimään tehtävästä toiseen ilman, että mikään valmistuu, jäävät.
Nyt ne ihmiset, joiden mielestä on ihan ok valittaa siitä, että työt eivät valmistu edellisen kohdan vuoksi, jäävät.
Ihmiset eivät jätä työtehtäviään, vaan he jättävät huonot pomot ja paskan johtamisen.
Ihmiset jättävät myrkyllisen kulttuurin ja heidät, jotka eivät tehneet elettäkään sen korjaamiseksi.
Ihmiset jättävät ympäristön, jossa pomo päättää, jossa vain pomo saa ajatella ja jossa ihminen on vain töissä tekemässä, toteuttamassa, tottelemassa.
Ihmiset jättävät ympäristön, jonka ajattelutapa ei muutu ja joka ei kasva ja joka ei kasvata, vaan joka jumittuu, pysähtyy ja taantuu ja jolle muuttuva maailma ja muuttuvat asiakkaiden tarpeet ovat myrkkyä.
Ihmiset jättävät ympäristön, jossa ei ole kunnioitusta, on vain pomon kunnioituksen vaade.
Ja nyt he, jotka ovat mahdollistaneet myrkyllisyyden, kroonisen kyynistymisen ja jotka normalisoivat sen kulttuurin, joka synnytti organisatorisen apatian, ovat edelleen siellä. Ja tämä on se oikea ongelma, se oikea haaste. Ongelma ei ole se, että ihmiset vaihtavat työpaikkojaan. Sillä se ei ole koskaan ongelma, että hukkuva pelastautuu. Ja jos organisaatio ei tätä hoksaa, on organisaatio pulassa.
Vaihtuvuushan ei sinällään ole huono asia. Ei se ole lähtökohtaisesti huono asia, että ihmiset hakeutuvat uusiin tehtäviin. Sillä jos ja kun jengi kasvaa ja oppii, on vain luonnollista, että maisemat välillä vaihtuvat ja että he välillä tulevat takaisin. Voi, miten hienoa se olisikaan, että saa tulla välillä takaisin, kasvaneena, uutta tuoden, uutta hengittäen! Kaiken sen maisemia vaihtavan kasvun aikana on kuitenkin arvoa tuotettu, uutta luotu, se on täydellinen win-win-win-win, niin yksilöille, organisaatioille, omistajille kuin koko yhteiskunnalle.
Mutta ihminen kaipaa merkitystä. Ihminen kaipaa kuulumista johonkin. Ihminen kaipaa arvostusta ja ihminen kaipaa osallisuutta. Ilman näitä ihminen on aika irrallinen. Ja korona paljasti sen, että merkitykset puuttuvat, tarkoitukset puuttuvat ja niin käy, jos on vain resurssi, ei ihminen, jota tulee kunnioittaa ja josta täytyisi pitää huolta. Resurssia on helpompi töniä ja käskeä ja siksi ihmiset poistuvat ja apatia jää.
Pitäkää huolta ihmisistänne. Nyt.