top of page

KETTERÄT HIMMELIT, HIERARKKISEN IHMISKUVAN UUDET KASVOT

Kerronpa erään vinkin.


Tarjoan sen aivan ilmaiseksi!


Jos nimittäin organisaatiosi on aikeissa kehittää omaa tekemistään ja kaipaa lisää asiakaskeskeisyyttä, tiimityötä ja kykyä reagoida entistä nopeammin muuttuvan maailman vaateisiin, niin jos kuka tahansa alkaa puhumaan ’leanista’, ’agilesta’ tai ’business agilitystä’ ja saapuu ovestanne sisään työkaluja mukanaan ja alkaa kertomaan tarinoita frameworkeista ja valmiista malleista mukanaan tuomiaan työkalujaan esitellen, niin heittäkää tuollainen hörönlörön tarjoaja heti ulos ja varmistakaa, että mitään jäämiä saati mitään ympäristömyrkkyä ei jäänyt tiloihinne. Kannattaa myös harkita ammattilaista tuholaistorjujaa paikalle, ihan varmuuden vuoksi. 😉


Sillä on tärkeää muistaa, että mikään valmisraami ei ole, saati edusta jotain puhdasta, oikeaoppista leania, agilea tai business agilityä. Ei yksikään.


Sillä esimerkiksi SAFe ei ole erityisen agilea.


Lean ei ole mikään työkalupaketti.


Business agility ei vaadi syntyäkseen yhtäkään työkalua, valmisrakennetta, saati jonkun muun keksimää frameworkia, jota orjallisesti toteuttaa. Ja jos joku väittää muuta, hän yksinkertaisesti

valehtelee, eikä todennäköisesti edes tiedä, mistä puhuu, kunhan toistaa muilta matkittuja fraasejaan ja myy jotain omaa himmeliään. Kaikki valmiit rakenteet, sertifikaateilla organisaation tuotetut rakenteet, valmishimmelit ja frameworkit ovat vain tympeitä, ylhäältä alas johdettuja byrokraattisia, hierarkkista ihmiskuvaa ylläpitäviä ketteryyden irvikuvia, jossa johdon ja esimiesten oma hallinnan tunne pidetään edelleen kaiken keskiössä ja jolle asiakaskeskeisyys on tyhjä slogan ja jossa yhdessäajattelu on typistynyt rutiinien yhdessätoteuttamiseksi, resurssitehokkuudeksi, agilen ja ketteryyden huumoriversioiksi, joille kukaan ei naura (ja asiakas todennäköisesti lähinnä itkee).


-“SAFe creates the impression that if you copy-paste this blueprint in your organisation, you will be agile. This is misguided.


You can also copy-paste Scrum in your organisation, without really understanding why. This results in cargo cult or zombie Scrum. All the rituals are performed, but nobody understands why. It is Scrum without a beating heart. The difference with SAFe is that Scrum is so lightweight that there is almost nothing to copy-paste.


When you copy-paste SAFe, you are introducing a big bloated beast in your organisation. You will try to solve problems you may not even have and introduce unnecessary organisational overhead.


Scrum battles complexity with simplicity. SAFe fights complexity by adding more complexity.”- Maarten Dalmijn


Unohtakaa valmiit rakenteet, siivotkaa nurkkanne. Ja aloittakaa ajatteleminen. Siitä se sitten lähtee.





0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page