KANSANMURHA ON TOTTA!

Mä en osannut pelätä.


Mä en osannut olla huolissani.


Sillä minä luotin suomalaiseen yhteiskuntaan. Minä luotin lääkäreihin, minä luotin viranomaisiimme. Mutta tänään se luottamus romahti. Minä menin ja otin vastaan kolmannen koronarokotteen. Ja mun viimeinen matkani on alkanut. Olisi pitänyt ottaa ne varoitukset tosissaan!


Sillä heti rokotteen saatuani oloni heikkeni. Maailmani alkoi sumenemaan ja aloin menettämään kehoni hallinnan. Tajusin samalla, että ajatteluni alkoi muuttumaan ja päässäni alkoi ajattelemaan joku muu. Tajusin, että se oli 5G, jonka avulla ajatteluani alettiin hallitsemaan. Minä pystyn vielä pitämään nuo ajatukset erillään omistani, mutta en tiedä, kuinka kauan.


Pahinta on huomata, että tuon fasismirokotteen tarkoitus on:


1. Viedä kehon hallinta. 2. Helpottaa ajattelun muokkausta 5G:n avulla.


Nyt alan näkemään näkyjä, kuvia Bill Gatesista! Luoja paratkoon!


Kehon hallinta halutaan viedä, sillä tuolta rokotuspisteeltä kaikki rokotetut järjestyksessään viedään juna-asemalle ja sullotaan junavaunuihin. Olen juuri nyt sellaisessa ja meitä toiseen kertaan rokotettuja ollaan viemässä keskitysleireille. Kansanmurha on totta! Hyvät ihmiset, uskokaa niitä tarinoita, ne eivät olleetkaan propagandaa ja valhetta, vaan täyttä totta!


Kuulin, kun junassa olevat vartijat puhuivat keskenään, että näitä keskitysleirejä on ympäri pääkaupunkiseutua. Ja meidän juna menee ilmeisesti tuohon Kivistöön ja junavaunusta suoraan uuniin. Kuulin myös, että tätä kansanmurhaa on suunniteltu jo pitkään. Esimerkiksi koko kehärata on tarkoituksella kehämäinen: on helpompi kuljettaa porukkaa keskitysleireille ja siihen on siis syynsä, että kaikki pääkaupunkiseudun rokotuspisteet OVAT kehäradasta tietyn etäisyyden päässä: on logistisesti helpompi kuljettaa rokotuksen halvaannuttamat ihmiset keskitysleireille ja uuneihin.


Katsokaa vaikka kartasta: pääkaupunkiseutua ympäröi keskitysleirien saaristo! Nykyhallinto ja eliitti ovat onnistumassa siinä, missä Hitler epäonnistui!


Nyt juna hiljentää vauhtia.


Kurkistan seinänraosta.


Näen leirin.


Näen valtaisia uuneja.


Piipuista nousee savua.


Uunien edessä on vaunuja. Niissä ihmisiä. Voi luoja! Tämä on totta! Kansanmurha tapahtuu nyt!

Ottakaa tämä tosissaan! Tämä on ehkä mun viimeinen viestini ikinä. Paetkaa! Ottakaa rakkaanne mukaan! Paetkaa! Vaimo, poikieni äiti: mä rakastan sinua ikuisesti ja pidä huoli pojistamme, kerro heille isästä, joka yritti viimeiseen asti päästä takaisin luoksenne. Minä yritän paeta, mutta 5G:n voima voimistuu päässäni koko ajan ja jalkani eivät enää toimi.


Kansanmurha on nyt.


Nyt minä tajuan, että otin rokotteet, sillä olen lammas. Uskoin eliitin puheita. Kansanmurhaahan tämä on, mutta en uskalla nousta sitä vastaan. Voi, onneksi veteraanimme eivät lannistuneet, he taistelivat ja vuosivat verta Suomen takia. Minä en taistele. Ja minä tulen valumaan verta vain siellä joukkohaudassa, johon lampaat kuljetetaan (ilmeisesti tää juna matkasi Mäntsälään, siellä on joukkohauta ja niitä uuneja, yks kaverin serkku tiesi kertoa, oli tehnyt netissä tutkimusta).


Ja mä toivon, että jäljelle jääneet, rokottamattomat geenien jalokivet, nuo evoluution seuraavat askeleet, eivät tuomitse poikiani isänsä teosta.


Minä elin.


Minä elin niin hyvin kuin osasin.


Hautajaisia ei ole, kansanmurhassa ja tässä tosielämän eugeniikassa ruumiit kaadetaan joukkohautoihin.


Ihmiset, älkää uskoko enää mihinkään, älkää kuunnelko valtamediaa, uskokaa vain itseenne ja paetkaa!


Tätä saa ja tätä pitää jakaa!


Jos tämä jää mun viimeiseksi viestiksi, niin toivottavasti se ehtii pelastamaan mahdollisimman monta ihmistä kuolemalta. Totuus tekee vapaaksi!


Pitäkää toivoa yllä. Minun suhteeni toivoa ei enää ole.



PS. Muistakaa suojautua:




4 views0 comments

Recent Posts

See All