Vihreä virtahepo olohuoneessa ja tarinaa siitä, miksi Vihreät ei ole enää minun jengini

08.11.2017

-"Eihän kukaan muuta Vantaalle kuin korkeintaan siksi, että pääsee Sokos Hotelliin iskemään alaikäisiä tyttöjä ja toteuttamaan perversioitaan."-

Jos joku kirjoittaisi näin, suuttuisiko joku? Tuskin. Pöyristyisikö suuri joukko suomalaisia ja alkaisi vaatia anteeksipyyntöä ja vaatimaan selityksiä? Tuskin.

Jos joku kirjoittaisi vantaalaisista tuolla tavalla, ei kukaan ei loukkaantuisi, kukaan ei vaatisi yhtään mitään keneltäkään. Ja miksi näin? Sillä jokainen tajuaisi, miten kyse on retoriikasta, jonkun viestin vahvistamisesta ja jokainen tajuaisi sen, että vantaalaisuus ei ole mikään tunnistettava ominaisuus, saati etninen ryhmä, eikä tuo puhe siten käytännössä kuvaa ketään, eikä osu keneenkään. Paska läppä on vain paska läppä.

Mitä veikkaatte tapahtuvan, jos väärän näköinen ihminen kirjoittaa näin:

-"Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on ankeata, ainoa syy muuttaa sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule, kun vaimo huutaa apua." -

Näinhän sanoi Fatim Diarra. Ihan oikeasti. Ja repesi viha, repesi keskustelu, repesi jako kaupunkien ja maaseudun välille, vaikka tekstissä ei edes puhuta maalla asuvista yleistäen, vaan syistä, miksi joku sinne maalle muuttaisi. Tämä ei pidä sisällään vihjausta maalla asuvien olevan insestin riivaamia (joka sinällään on asia, jota ei tulisi käyttää tehostuskeinona, sillä insesti on kamala asia ja tuollainen käyttö tekee siitä kamaluudesta käyttötavaraa), joten pöyristyminen tuosta jonain ihmisryhmän solvaamisena, on vain yliampuvaa ja turhaa. Todellisuudessa koko teksti ei ole muuta kuin huono läppä ja tapa sanoa, ettei sanoja itse muuttaisi maalle asumaan ja että olisi hölmöä vaatia maalle samaa palvelutasoa kuin kaupungeissa on. Ei muuta. 

Mutta jopa omat olivat valmiita kääntämään selkänsä Fatim Diarralle. Ja tämä Fatim Diarran tapaus osoitti minulle viimeistään sen, että Vihreät ei ole enää minun puolueeni, minun jengini. Olen eronnut tänään Vihreistä.

Tähän toki on muitakin syitä kuin se, miten vihreät kohtelivat Fatim Diarraa heittämällä hänet bussin alle, kun Mikko Kärnä niin tahtoi. Minun ajatukseni puolueesta eroamisesta alkoi jo syksymmällä, kun Pekka Haaviston kampanjaväen mukaan minun ei pitäisi kirjoittaa Laura Huhtasaaresta blogikirjoituksia lainkaan. Sillä Pakka Haaviston kampanja saattaisi kärsiä niistä. Pekka Haavisto joutuisi mahdollisesti inhaan tilanteeseen joutuessaan keskustelemaan aiheesta. Siksi minua piti ojentaa, siksi piti kieltää, käskettiin olemaan hiljaa.

Tuossa on jotain absurdia: ihminen on hakeutumassa Tasavallan Presidentiksi ja yksi blogisti saattaa haitata kampanjaa, joten hänen täytyy olla hiljaa. Miten ihmeessä tuollaisella asenteella varustettu ihminen voisi toimia Tasavallan Presidenttinä, jos yksi minimaalista suosiota nauttiva blogisti on liian suuri pala kestettäväksi? Silloin minä jo ajattelin, että tämä ei kyllä ole minun puolueeni.

Ja kun tällä viikolla seurasin, miten puolueen jäsenet kohtelevat Fatim Diarraa, minulle valkeni yksi asia: tuo pyrkimys ja halu hiljentää omia jäseniään, on itseasiassa koko puolueen DNA:ssa, se on koko puolueen perimässä. Sehän on koko puoluetta leimaava tapa toimia: hiljennetään suorapuheisuus, jotta Pekka Haaviston tai jonkun maakunnan vihreän ei vain tarvitsisi puhua politiikkaa kuin kivoista aiheista. Kun se olisi niin raskasta esim. sanoa ihmisille, että: "Seison omieni takana, oliko muuta?". Mutta noin ei tehdä, omat heitetään vaikka bussin alle, jotta ei tarvitsisi ottaa kantaa ikäviin asioihin, oman agendan ulkopuolelle ei uskalleta astua, ei haluta puolustaa omiaan, oleellisempaa on puolueen edustajien toimesta uhriutua paikallisia lehtiä myöten, miten kaupungin vihreät eivät tajua maaseutua ja miten 'cityvihreiden' pitäisi olla vain hiljaa, jotta oma duuni olisi helpompaa.

Mutta niihin syihin liittyen, miksi en enää ole Vihreä, niin miettikää, mitä kertoo puolueesta ja sen DNA:sta, että olen parin kuukauden aikana saanut satoja (oikeasti: satoja) viestejä vihreiltä miten minä:

  • Pilaan puolueen maineen.
  • Pilaan Pekka Haaviston mahdollisuudet presidenttivaaleissa.
  • Teen cityvihreänä maakunnissa vihreiden työn mahdottoman vaikeaksi.

Minulle riittää, että saan rasisteilta ja muilta persuilta tappouhkauksia ja muita jurnuttavia vihaviestejä, mutta ns. omilta en niitä kyllä kaipaisi yhtään. Ja kun huomasin, miten esimerkiksi Fatim Diarra heitettiin bussin alle erityisesti ns. omiensa toimesta, niin ei minun tarvinnut enää kauheasti miettiä, onko Vihreät minun jengini vaiko ei. Ei nimittäin ole, enkä minä väkisin halua olla osa porukkaa, jolle edustan vain maineen pilaamista ja vihreiden työn vaikeuttamista erityisesti siellä maakunnissa (olen nimittäin niitä, jotka eivät tajua maaseudun tuskaa, ja tämä siis sanottu minulle, joka olen asunut käytännössä 35 vuotta maaseudulla). Tässä kokonaisuudessa kuvastuu Vihreän puolueen nykyinen modus operandi: uhriutuva ja huomiota vaativa maaseutu, jossa ei kestetä saati ymmärretä ympäröivän maailman muuttumista ja rasismista puhumisen vaimentaminen tolkun viestiksi, sillä pitää ymmärtää, että ihmisiä pelottaa, se persukin siellä torilla kyseli ja onhan se burka vähän outo, eikö vain? Ja tämä modus operandi elää ja voi hyvin, sillä puolue itse hyväksyy sen omilla toimillaan. Ikävä kyllä.

Ei tässä siis mitään dramaattista ole, mutta vapaa-aikani haluan käyttää mieluummin johonkin positiivisempaan kuin nykyiseen vihreään tolkun hysteriaan, sillä sitä hysteriaa tarjoavat minulle jo persut ja muut rasistit ihan tarpeeksi.

Ja case Fatim Diarraan liittyen: ei mielikuvitusryhmältä tarvitse pyydellä anteeksi, ei ole olemassa sellaista tunnistettavaa ihmisryhmää kuin 'metsään muuttanut'. Tuo ei ole vähemmistö, tuo ei ole etninen ryhmä, tuo ei ole MIKÄÄN konkreettinen ryhmä. Ja vaikka olisikin, niin entä sitten? Milloin maalaisoletetuista on tullut ihmisiä, joiden valintoja ei saa kritisoida? Tai joiden elämänlaadun ylläpidon kustannuksia ei saisi kritisoida ja pohtia vaihtoehtoja? Siitähän tuossa Diarrankin tökerössä lainauksessa puhuttiin. Mutta saahan sen tulkita myös toisella tavalla, sillä kirjoitus ei ole tarkka, eikä millään tavalla eksakti. Siksi olisi tärkeä tietää myös se kokonaisuus, jossa keskustelua käytiin, ennen kuin tekee liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. On tärkeää hyväksyä myös se, että kun kyse on asiasta, joka ei ole yksiselitteinen, on turha tapella. Joskus voi myös ihan vaan eri mieltä ja hyväksyä yksimielisyyden mahdottomuus. Sekin on oleellinen taito politiikassa.

On silti murheellista, miten tuo Diarran puhe haluttiin myös määritellä vihapuheeksi, jota se ei ole. Tuo Diarran teksti ei ollut vihapuhetta. Ei edes tuon kirjoituksen negatiivisimman tulkinnan mukaan. Ja sekin on haitallista, että vihapuheen määritelmää lavennetaan pitämään sisällään kaiken, josta joku vain keksii loukkaantua.

Sitä en myöskään ymmärrä, miksi Vihreät itse lähtevät tuohon loukkaantumisen ja pöyristymisen tarinaan mukaan ja alkavat haukkumaan omiaan tyyliin 'tuosta saamme taas täällä maaseudulla kuulla vuosikausia'. No, entä sitten? Arvatkaa, montako kertaa kaikkialla saa vastata väitteisiin siitä, miten Vihreät ovat avanneet rajat ja päästäneet muslimit tänne? Montako kertaa on tönitty siksi, että Vihreät haluavat sharian Suomeen? Montako kertaa on joutunut setvimään sitä, miten Vihreät myivät Carunan? Tai kuuntelemaan, miten Heidi Hautala on rikollinen? Montako kertaa on jouduttu jättämään kadulla kampanjointi väliin tappouhkauksien takia? Tai montako kertaa on jouduttu sietämään ja selittämään ihan mitä tahansa, mitä voi vihreistä keksiä ja ylläpitää myyttiä vihreästä 'hötöstä'? Nämä puheet nyt vaan kuuluvat tähän leikkiin, jota kutsutaan politiikaksi.

Jos vihreät itse jatkuvasti vahvistavat modus operandinsa mukaisesti noita muiden määrittelemiä tarinoita itsestään osallistumalla muiden määrittelemien agendojen pönkittämiseen ja jos vihreät toimijat välttääkseen kiusallisia tilanteita alkavat vaatimaan hiljaisuutta omiltaan, jotta ei tarvitse siellä turuilla ja toreilla selitellä, niin mikä viesti silloin annetaan? Että ei olla varmuuden vuoksi mitään mieltä, niin ei ainakaan tarvitse mitään selitellä? Että hyssytellään Suomi nousuun?

Vihreillä on myös selkeänä ongelmana ne ihmiset, joiden toimenkuvaan kuuluu lähinnä pöyristyminen ja pöyristymisen aiheiden etsintä. He ovat niitä, jotka loukkaantuvat kaikesta mahdollisesta kaikkien puolesta ja siten he uskottelevat puolustavansa vähemmistöjä, heikompia ja alisteisessa asemassa olevia. Tämän ilmiön ytimessä on ajatus siitä, miten kaikki mahdollinen alisteiseen asemaan määritelty henkilö loukkaantuu, on se loukkaantuminen nostettava keskiöön ja se on sinällään oikeutus vaatia hiljaisuutta, vaatia anteeksipyyntöä. Viis siitä, mikä oli loukkaantumisen syy, siitä ei saa edes keskustella.

En minä ihmettele, että näitä ihmisiä 'alt-right' kutsuu nimellä 'social justice warriors'. Tämä loukkaantumispoliisien olemus näkyy pahimmillaan yhdessä esimerkissä, jonka vuoksi jo jokunen vuosi sitten aloin pohtimaan eroa Vihreästä puolueesta. Nimittäin vaimoni ollessa raskaana ja hänen voidessaan pahoin ja lääkärin epäillessä raskausmyrkytystä, jonka vuoksi jouduimme sairaalaan, niin minä jouduin jättämään erään tilaisuuden tämän vuoksi väliin ja kertoessani syyn, minua toruttiin siitä, miten en saisi puhua vaimoni tilasta, sillä joku sellainen, joka haluaisi lapsia, eikä saa niitä, voisi loukkaantua kertoessani tuosta vaimoni tilasta. Ja niin brutaalilta kuin tarina kuulostaakin, niin tämä tarina on tosi. Ja juuri tämä loukkaantumispoliisien narratiivi tekee ilmapiiristä välillä hyvin, hyvin tunkkaisen ja tämä vie uskottavuutta siltä oikealta työltä, jota tehdään vähemmistöjen eteen ja syrjivien rakenteiden purkamiseksi.

On hyvin läpinäkyvää, miten moraalipaniikin etsiminen, yhdessä koettu pöyristyminen sekä besserwisseröinti ovat muuttumassa koko puolueen julkikuvaa määrittäviksi tekijöiksi erityisesti nyt, kun galluplukemat ovat lyhyellä aikavälillä hieman notkahtaneet. 

Mutta ihan oikeasti, hyvät vihreät, puolustakaa omianne. Sanokaa, että ei tarvitse kaikesta olla samaa mieltä. Kertokaa, että asioita on liioiteltu. Kertokaa, mitä se Vihreä politiikka oikeasti on. Sanokaa vaikka, että olette itse eri mieltä, mutta älkää nyt jumalauta osallistuko ristiinnaulintaan muiden mukana, sillä mikä puolue se sellainen on, jonka jäsenet heittävät oman jäsenensä bussin alle vain siksi, että joku provosoi loukkaantumista asiasta, josta ei kukaan enää edes puhu, vaan josta kaikki ovat vain pöyristyneitä ja jossa selvästi on kyse siitä, että nyt on veren maku suussa ja moralisoinnin metsästyskausi on alkanut?

Jos joku rakentaa tuulimyllyn ja alkaa taistelemaan sitä vastaan, kannattaako sitä taistelua lähteä tukemaan sillä, että ottaa kritiikittä vastaan kaikki väitteet vihamielisyydestä ja noudattaa vaateita anteeksipyynnöistä, joihin ei ole edes mitään syytä ja alistuu tarjottuun narratiiviin kuin lammas? Ja totta kai Fatimkin pyysi anteeksi, kun omatkin ovat ristiinnaulitsemassa ja moraalisäteilemässä.

Miettikää, hyvät vihreät, mitä te edustatte, mitä te teette, mikä on teidän fokuksenne, mikä on tarinanne ja sitten miettikää, mitä muut yrittävät uskotella vihreiden tekevän. Kumpaa tarinaa kannattaa uskoa?

Minua jatkuvasti jaksetaan muistuttaa siitä, miten Vihreillä on maakunnissa niin paljon vaikeampaa, kun joutuvat selittelemään esim. minun juttujani siellä. Ja sitten muita 'cityvihreiden' möläytyksiä. Ja myös tämä ilmiö on poliittisen selkärangattomuuden läpitunkeman sievistelyn lisäksi Vihreän liikkeen ytimessä juuri nyt vuonna 2017: jako kaupunkiin ja maaseutuun. Sitä ei toki kannata unohtaa, että nuo kyynelkanaviensa virtaamaa maksimoivat maaseudun Vihreät tekevät jaon 'landeen' ja 'kaupunkiin' ihan itse ja he ihan itse ylläpitävät sitä täysin tietoisesti ja tarkoituksella, sillä se sopii heidän narratiiviinsa. Uhriutuminen on niin helppoa ja halpaa. 

Mutta minä en ymmärrä yhtä asiaa. Nimittäin sitä, miksi te vihreät ystäväni ette nosta sitä kissaa pöydälle, jossa kysyisitte, että ovatko ne sittenkin ne maalla asuvat vihreät, jotka eivät tajua maailman muuttuvan ja ympäristömme suojelun olevan paljon muutakin kuin maaseudun mahdollisesti keinotekoista ylläpitoa ja ovatkohan ne maaseudun vihreät sittenkään tajunneet, miten politiikka on paljon muutakin kuin kroonista uhriutumista siitä, miten joutuu kohtaamaan ihmisiä, jotka esittävät inhottavia kysymyksiä. Eikä tuo ihmisten kohtaamisen arkuus siellä maalla edelleenkään ole mikään peruste vaatia muita olemaan hiljaa, sillä on normaalia joutua vastaamaan kysymyksiin muista puolueen poliitikoista. Mutta tästä ei Vihreissä saa edes puhua ilman, että ollaan välittömästi paikallisissa lehdissä uhriutumassa siitä, miten Helsinki ja muut 'cityvihreät' eivät vain ymmärrä.

Ja tuo kaupunkilaisten dissaaminen on tietenkin ihan hyväksyttävää, sillä tässä vihreässä tarinassa maalaiset ovat vähän ressukoita. Kyllä: te tosiaan itse pidätte maalaisia tolvanoina, joita pitää erityisesti helliä ja suojella, kun eivät kestä avointa keskustelua ja te tosiaan pidätte maaseutua jonain pyhänä lehmänä, josta ei saa edes puhua ilman, että joku välittömästi uhriutuu ja vaatii heti anteeksipyyntöä.

Mutta maaseudustakin on puhuttava, ei se saa olla mikään pyhä lehmä, eikä status quo voi olla peruste sille, että mitään ei saa muuttaa, sillä se, mikä ei muutu ja kehity, taantuu ja näivettyy joka tapauksessa. Enkä minä ainakaan sitä halua, enkä usko kenenkään muunkaan niin haluavan. Minä sanoisin tässä vaiheessa, että Vihreillä on pari virtahepoa olohuoneessaan ja niistä kannattaisi puhua julkisesti ja rehellisesti, mikäli Vihreät ikinä haluaa olla uskottava puolue koko maassa.

Oikeastaan Vihreillä on tässä kohtaa pohdittava sellainen ongelmakokonaisuus, joka ratkaisematta jäävänä itseasiassa mahdollisesti pilaa Vihreiden mahdollisuudet olla tulevaisuudessa iso ja uskottava puolue.

Anna vielä viimeisen vinkin teille, hyvät vihreät ystäväni: ei teidän tarvitse olla kaikesta samaa mieltä. Mutta se, että ette uskalla olla omaa mieltänne, ettekä tue omianne, syö uskottavuutenne. Politiikassa joskus oleellisinta ei ole olla samaa mieltä, vaan oleellisinta ovat kyky ja rohkeus myös olla erimieltä. Tämä vaati itsetuntoa, tämä vaatii selkärankaa, tämä vaatii luottamusta.

Ja näistä juuri mitään ei juuri nyt ole Vihreällä puolueella. Eivät Vihreät edes tarvitse vihamiehiä suosionsa kadottaakseen, sillä heillä on itsensä. Ja ne olohuoneessa möllöttävät virtaheponsa.


NOTE! Kirjoitus on siistitty versio alkuperäisestä niin sisällöllisesti kuin muodollisesti.