Sinä olet joka päivä

11.10.2017

Seitsemän vuotta sitten minä menin Helsingissä Bar Looseen. Olin villi ja vapaa.

Seitsemän vuotta sitten tapasin Bar Loosessa naisen. Hän oli Kuusamosta ja minä esittelin itseni Markkuna. Ja hän istui viereeni ja hymyili.

Seitsemän vuotta sitten minä lähdin Loosesta tuon naisen kanssa.

Seitsemän vuotta sitten minä heräsin aamulla tuo sama nainen sylissäni.

Seitsemän vuotta sitten minä tunsin, että tuo tyttö sylissäni on ihmeellinen. Ja hän toden totta oli ihmeellinen ja hän on sitä edelleen, joka päivä, joka hetki.

Elämäni on hieman muuttunut seitsemän vuoden aikana. Minä jätin seitsemän vuotta sitten lähtemättä Hollantiin uuden työn takia. Minä muutin yhteen asumaan tuon naisen kanssa neljäntenä päivänä tuosta maagisesta tapaamisesta Bar Loosessa seitsemän vuotta sitten.

Minulla on asuntolaina tuon saman naisen kanssa. Meillä on auto, meillä on yhteinen pankkitili, meillä on yhteinen huumorintaju, meillä on yhteiset huonot tavat, meillä on yhteinen elämä.

Minä olen myös naimisissa tuon ihmeellisen tytön kanssa jo kuudetta vuotta. Tuon tytön kanssa, jonka minä tapasin Bar Loosessa seitsemän vuotta sitten.

Ihmeellinen on elämä.

Ja tänä aamuna tuo sama tyttö heräsi meidän sängystä kahden miehen kanssa. Mä nukuin sohvalla. Nuo miehet ovat meidän Mötkylä ja Makkara. Meidän pojat. Toinen neljä vuotta, toinen yhden vuoden. Toinen syntyi elottomana, toinen miltei kuukauden etuajassa. Meidän vauvat. Meidän alkiot. Meidän, jotka kohtasimme seitsemän vuotta sitten Bar Loosessa.

Ulkona sataa vettä ja mä olen maailman onnellisin mies. Seitsemän vuotta ja kaikki on muuttunut. Seitsemän vuotta ja mä vihdoin koen eläväni. Ja mä mietin, miten pienestä kaikki onkaan kiinni, miten sattumaa olikaan se, että juuri tuona iltana, seitsemän vuotta sitten, me kumpikin edes menimme Bar Looseen.

Ja ilman tuota sattumaa, ei olisi olemassa noita pieniä poikia, tätä perhettä, tätä tilaa, tätä hetkeä. Onneksi minä menin tuona lokakuisena iltana seitsemän vuotta sitten samaan paikkaan kuin tuo tyttö, jolle minä kerroin olevani Markku, Perttelin kuningas.

Sinä tulit juuri hetkenä, kun muut olivat menneet ja minä jäin luoksesi. Sinä olet se vapauden hintani ja sillä hinnalla sain itselleni elämän, jota haluan elää. Sinä et ole minulle perjantai ja lauantai, sinä olet minulle joka päivä. Sinä olet aurinko, sadepäivä ja tuulinen ilta, sinä olet joka päivä. Sinä annat minun tanssia epätahtiin, etkä välitä siitä, vaan annat olla, otat kädestäni kiinni ja hymyilet juuri sitä hymyä kuin tavatessamme, etkä sinä ikinä tunnu jäähyväisiltä, vaan ihmiseltä, jonka kanssa jokainen tuokio on olemista kotona.

Seitsemän vuotta. Yhtäkkiä, ihan tuosta vain.

Ja minä menen nyt nukkumaan, otan tuon tytön syliini, sipaisen hänen hiuksensa pois kasvoiltaan kutittamasta, nuuhkaisen hieman kaulan ihoa, painan pääni tyynyyn ja herään aamulla hymyilevänä ihmisenä.

Elämä on aika hyvä.