Minä olen ihminen #Afganistan

05.09.2017

-"Afganistanilaisperheen äiti ja hänen yhdeksän kuukauden ikäinen vauvansa pakenivat pakkopalautusta maanantaina puolenpäivän maissa Kyyjärvellä.

IS:n tietojen mukaan äiti teki äkkilähdön nähtyään poliisiauton kotinsa pihassa.- Rattaat jäivät neuvolan pihaan. Sen jälkeen naisesta ja poikavauvasta ei ole havaintoja, eläkkeellä oleva Kyyjärven entinen vanhustyön johtaja ja perheen läheisesti tunteva Riitta Holmberg kertoo tiedoistaan IS:lle.Poliisi aloitti tehtävänsä hakemalla perheen isän työpaikaltaan. Sen jälkeen mentiin perheen kotiin, missä ei ollut ketään. Kotoa poliisi jatkoi matkaa päiväkotiin, josta haettiin perheen toinen lapsi, kaksivuotias tyttö.Holmberg kertoo poliisin luopuneen äidin ja vauvan etsinnöistä kello 17 aikaan. Holmberg oli puhelinyhteydessä lähdön aikoihin isän kanssa.

- Isä ei tiennyt mitään vaimostaan ja vauvasta, Holmberg kertoo.Huolestuneet kuntalaiset jatkoivat etsintöjä lähiseudulta myöhäiseen iltaan saakka."-

Me olemme saaneet seurata uutisista, miten poliisi hakee perheitä ympäri Suomea pakkopalauttaakseen heitä olosuhteisiin, jotka eivät täytä inhimillisen elämän mahdollisuuksia millään mittarilla mitattuina.

Yksi näistä maista on Afganistan, joka on kaikilla mahdollisilla mittareilla käytännössä 'failed state'.

Miettikää hetki tätä. Me tiedämme, miten Suomen turvapaikkajärjestelmä ei tällä hetkellä tunnista 100%:n varmasti edes kidutuksen uhreja. Tätä väitettä tukee se, että Suomi on saanut YK:n kidutuksen vastaisesta komitealta langettavia päätöksiä. Silti me olemme valmiita lähettämään perheitä ja pieniä lapsia maahan, joka miltei 100%:n varmuudella ei ole hyvä paikkaa ihmisen elää ja olla.

Me elämme kieroutuneen oikeustajun maailmassa juuri nyt: kun kyse on ihmisistä, pitäisi ihminen jättää palauttamatta maahan, jos ei ole 100%:n varmuutta turvallisesta paluusta (eikä Afganistanin suhteen voi olla 100%:n varmuutta). Raja pitäisi vetää oikeudenmukaiseksi: on parempi jättää joku palauttamatta, jotta varmasti turvaa kaipaavia ei tuomittaisi oikeudettomasti, kohdeltaisi huonosti ja palautettaisi. Mutta meillä Suomessa juuri nyt toimitaan päinvastoin: täällä kohdellaan mieluummin huonosti, jotta varmasti tänne ei jäisi turvaan ja suojeluun oikeudeton (ja näin me lähetämme vauvoja Afganistaniin, sillä emme ole ihan varmoja pakolaiseen kohdistuvasta vainosta, saati olosuhteista, joten tehdään pahin ja palautetaan, just in case). Me olemme vetäneet rajan nyt aivan liian tiukaksi ja tämä johtaa päätöksiin, jotka rikkovat yleisen oikeustajun periaatetta: on parempi hyväksyä, että osa lainrikkojista jää rankaisematta kuin se, että syytöntä rangaistaan. Ja kun me emme tunnista edes kidutuksen uhreja, miten me voimme kuvitella viranomaisen olevan erehtymättömän?

Kyllä me tarvitsemme järjestelmän, joka oikeasti tunnistaa avun tarvitsijat sekä järjestelmän, joka ei lähetä vauvoja takaisin sotiin vain siksi, että onhan siellä nytkin vauvoja, mutta on jotenkin pelottavaa, että meidän täytyy muistuttaa esivaltaamme erikseen siitä, miten lasten oikeudet ja ihmisarvon jakamattomuus ON muistettava nyt ja aina, kaikissa tilanteissa, eikä niistä pidä tinkiä, eikä niitä pidä riskeerata. Edes silloin, kun vieras pelottaa ja tulee lähelle.

Olen pahoillani, mutta mikäli me emme saa ihmisten halua ja tarvetta liikkua vähennettyä ja laitamme vain rajat kiinni, niin ne ihmiset tulevat tänne silti. Kun nälkäinen ja janoinen ihminen haistaa Euroopasta ruuan sekä tuntee tuoreen veden tuoksun, hän tulee vaikka väkisin. Ihminen haluaa kuitenkin pysyä hengissä. Siitä on kyse. Ja meidän tulisi auttaa heitä pysymään hengissä omissa kotimaissaan, omissa kodeissaan, omissa kylissä ja kaupungeissaan.

Siksi me emme voi vain pohtia tapoja ja muotoja, millä estää ihmisen liike ja laittaa rajat kiinni unohtaen omat arvomme. Sillä minkälaisia meistä tulee, jos tietoisesti otamme laivasta tulpan pois ja annamme ihmisten hukkua Välimereen? Se viesti on tyly: pysykää poissa, me emme välitä. Ja tällöin vasta se pyrkimys hyvään muuttuu vain puhtaaksi pahuudeksi. Tuolloin me unohdamme itsemme ja sen humanismin perinteen, jonka varaan arvomaailmamme on rakennettu. Tuolloin me alamme määrittää ihmiselle arvoa sen mukaan, mistä hän tulee ja kuka hän on. Ja tämän jälkeen, hyvät ihmiset, ihmisen mitattava arvo ei rajoittuisi enää vieraaseen, vaan meihin kaikkiin.

Ei meidän tarvitse kaikkia niitä auttaa, jotka eivät oikeasti apua tarvitse, sillä heitäkin on aina, kun miljoonat ihmiset liikkuvat. Mutta jos me keskitymme vain noihin jälkimmäisiin ja tapoihin luoda esteitä, rajoitteita, kriteereitä, rajavalvontaa, me vain leimaamme kaikki tänne tulevat turvaa hakevat potentiaalisiksi onnenonkijoiksi, rikollisiksi, raiskaajiksi ja silloin meiltä katoaa fokus ja unohdamme ne muut, jotka oikeasti apua kaipaavat. Me tosiaan olemme unohtamassa ihmisen hädän kunnioittamisen ja olemme nostaneet jalustalle kyyniset puheet, joissa ihmisen arvo on vain yksi näkökulma, jotain vasemmistolaista hapatusta.

Afganistaniin kohdistuviin palautuksiin liittyen kansanedustaja Pauli Kiuru kirjoittaa, miten virkavaltaa tulisi kunnioittaa ja totella ehdoitta. Että ihmisen normaali etiikka on puolen valitsemista, että moraali on väärin. Ja että median olisi valittava puolensa:

Ensinnäkin: kaltevan pinnan argumentaatio elää vahvana tässä. Herra Kiuru sanoo, että mikäli poliisia arvostellaan, niin sitten kohta ollaankin jo opettajien kimpussa. No, eipä tuota kausaliteettia taida olla olemassa.

Toiseksi: Pauli Kiurun esimerkissä kannattaa huomioida se, että kansanedustajan argumentti on puhdasta 'jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan' -retoriikkaa. Ja juuri tämä ihmisiä erotteleva retoriikkaa on mahdollisesti kansaa jakavaa, sitä ei ole todellisuutta kuvaava ja riippumaton media.

Kolmanneksi: median ja journalismin yksi keskeisimmistä tehtävistä on olla riippumaton toimija ja valvoa vallankäyttöä. Ja tämä koskee poliitikkoja, viranomaisia, poliiseja, kansanedustajia ja jopa Pauli Kiurua. Tämä tehtävä on koskematon ja tämä tehtävä on yksi demokratian kulmakivistä.

Me olemme joutuneet todistamaan viime aikoina Suomessakin, että virkamies ei ole virheetön. Ei, ei todellakaan ole. Vai pitääkö minun muistuttaa teitä kaikkia, vaikka Jari Aarniosta, tuosta väärin ymmärretystä poliisinerosta, joka alkoi elämään rikollisella puolella vain ymmärtääkseen rikollisen mielen toimintaa? Vai pitääkö minun muistuttaa teitä Matti Nissisestä, joka unohti olevansa jäävi? Virkamiehen asema ei tee virkamiehen toimintaa jonkun oudon, itselleni vieraan mekanismin kautta jotenkin erityisen oikeaksi tai väistämättä edes lainmukaiseksi ja vielä vähemmän moraaliseksi, eettiseksi mallisuoritukseksi.

Jos me oikeasti haluamme vaalia yhteiskunnallista rauhaa, kritiikin vaientaminen on huonoin mahdollinen tapa pyrkiä siihen. Ja erityisen vaarallista on, jos poliitikot alkavat esittää medialle vaateita kritiikin välttämisestä ja poliitikkojen promoamisesta. Mitä veikkaatte, että tässä tilanteessa kävisi median luottamukselle? Miltä veikkaatte sen yhteiskunnan näyttävän, jossa jokainen uutinen on valtakunnan virallinen 'fake news'? Tuo yhteiskunta olisi kontrollin yhteiskunta, jossa Rakas Johtaja pelaa täyden kierroksen golfia käyttäen 18 lyöntiä.

Pauli Kiuru viittaa kirjoituksessaan tapaukseen, jossa poliisi 'joutui' käyttämään voimakeinoja niitä mielenosoittajia vastaan, jotka vastustivat vauvan palauttamista Afganistaniin. Pauli Kiuru asettuu tässä kohtaa Juha Sipilän lausuntoa vastaan, jossa herra pääministeri kertoi, miten hänen moraalinsa ei veny ymmärtämään lasten palauttamista Afganistanin kaltaisiin maihin. Pauli Kiurun maailmassa Juha Sipilä lienee sitä 'toista ääripäätä', jonka pitäisi kunnioittaa viranomaisten päätöksiä. Kritiikittä.

Tuo Pauli Kiurun ajatus käytännössä jättäisi meidät ihmiset, meidät kansalaiset, viranomaisten ja esivallan mielivallan armoille. Esivallan kritiikki, mielenosoitukset, kaikki demokraattiset keinot saavat olla käytössä perusteltua esivallan mielivaltaa vastaan. Kun meidän esivaltamme suosiollisella avustuksella ollaan palauttamassa pieniä lapsia Afganistaniin sodan ja paskan keskelle, silloin kritiikille ja mielenosoittamiselle on oikea tilansa ja paikkansa ja meillä kaikilla on miltei moraalinen velvollisuus osallistua ja vähintään tukea sitä toimintaa, jossa esivallalle näytetään ne rajat, joita ei toivota ylitettävän. Ihmisarvo. Ihmisen henki. Pienet lapset. Suojelu. Nämä ovat lähtökohta, eivät vaihtoehto.

Ja uskokaa tai älkää, niin se, että me voimme poliisin ja muiden viranomaisten toimintaa kritisoida, tarkoittaa meidän elävän demokraattisessa ja avoimessa yhteiskunnassa. Enkä minä keksi yhtään huonoa puolta siinä, että me elämme demokraattisessa ja avoimessa yhteiskunnassa, sillä sellaisen yhteiskunnan yhtenä merkkinä on mielenosoitus, jossa kritisoidaan esivallan moraalia ja esivallan tekemiä päätöksiä. Tuo mielenosoitus on merkki siitä, että tämä meidän rakas Suomemme toimii. Ja näin on just hyvä.

Mutta miltä veikkaatte sen vaihtoehtoyhteiskunnan näyttävän, jossa mielenosoittamista ei sallita? Jossa media on hiljaa ja puhuu Suurten Johtajien aikaansaannoksista? Aivan. Se näyttäisi Perussuomelta, jossa esivaltaa on kunnioitettava kritiikittä (paitsi silloin, kun kyse on Mestarin tuomiosta tai Ilja Janitskinista tai Teuvo Hakkaraisesta tai jostain Kiemungista).

Ja se vaihtoehtoyhteiskunta näyttää jo nyt tältä:

Tämä on oiva esimerkki siitä, miten rasistin mieli toimii: ensin he kertovat, miten pitäisi ottaa vain lapsia pakolaisina - ja sitten ne lapset ovat kuitenkin 'ankkurivauvoja', joten palautus on jälleen oikeutettua ja esivaltaa tulee kunnioittaa. Ankkurivauvat eivät auta.

Joko te ymmärrätte, miksi maahanmuuttokriitikoiden kanssa ei voi, eikä kannata edes keskustella? Heistä ei ole siihen, sillä eivät he edes halua käydä sitä. He vain julistavat, vihaavat ja saavat tyydytystä siitä, että joku kärsii (mieluiten joku, jonka iho on liian tumma). Eikä se haittaa, vaikka huonon kohtelun kohteena olisi vauva.

Tässä nykyisessä Suomen tarinassa esivalta on vain oikeiston valtaa varten. Ja minä haluan elää valtiossa, jossa esivalta on meitä kaikkia varten, meitä kaikkia suojeleva. Ja minä toivoisin, että tämä yhteiskunta suojelisi myös noita pieniä vauvoja, eikä ivaisi heitä, jotka edes yrittävät heitä suojella. Sillä miettikää, minkälainen maa olisi, jos huonoa kohtelua havaitessaan maan asukkaat eivät enää edes reagoisi?

Se maa olisi sellainen, jossa viha on normalisoitu ja tolkusta olisi tullut vihaa. Ja se maa on Suomi vuonna 2017.

Ja meidän kaikkien pitäisi tukea tätä yhteiskuntaa sen oleellisimmassa tehtävässään suojella kaikkein heikoimpia kanssaihmisiä ja vastustaa aktiivisesti kielteisten, lainvoimaisten, mutta moraalisesti kestämättömien turvapaikkapäätösten täytäntöönpanoa. 

Ja tämä on ihmisen velvollisuus. Vastusta. Ole ihminen. Minäkin olen ihminen.