Minä haluan Suomeni takaisin

06.09.2017


Ville Niinistö avaa yhtä demokratian ydintä tässä lainauksessa. Tämä on hyvin yksinkertaista. Demokratiassa valtaa pitää saada kritisoida ilman pelkoa, sillä kritiikki on kehityksen edellytys ja yhteiskunta, joka ei kehity, on eilispäivän yhteiskunta.

Kun pohdin turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia ja poliisin toimintaa, jossa maassa istuvia mielenosoittajia, jotka vastustivat yhden perheen palauttamista Afganistaniin ja tähän liittyvää kritiikkiä, on helppo havaita, miten tämä vallan kritiikin oikeutus ei ole kaikille ihmisille Suomessa selvää tänään vuonna 2017.

Olen hämmentynyt tästä.

Sillä eilisestä alkaen netti on pullistellut kommentteja, joissa muistutetaan viranomaisen olevan erehtymätön ja että viranomaisten päätösten kritisointi heikentää yhteiskuntaa.

Olen tästä todella hämilläni, kuulen jo Jari Aarnion äänen korvissani hänen huudellessaan vankilastaan, miten asia on juuri näin, että poliisi on aina ystävä ja ehdottoman virheetön. Ei saa kritisoida. Ei saa kyseenalaistaa.

Minä kerron nyt teille salaisuuden: poliisikin tekee virheitä. Viranomainenkin tekee virheitä. Päättäjätkin tekevät virheitä. He tekevät kaikki virheitä, sillä he ovat myös ihmisiä. Ihmisiä. Siis lihaa ja verta, aivan kuten me kaikki olemme. Ja ihminen nyt yleisesti ottaen tekee virheitä (paitsi hän, joka ei tee muutenkaan yhtään mitään).

Maailma ei ole valmis ja muuttumaton ja todellisuudessa virheiden ja kehittymisen tarve ja mahdollisuus ovat aina läsnä. Siksi todellisuudessa toimivan ja avoimen yhteiskunnan yksi oleellinen tunnusmerkki on, että kaikkia instansseja voidaan avoimesti kritisoida, sillä uskokaa tai älkää, niin juuri tämä avoimen yhteiskunnan ominaisuus varmistaa poliisin, viranomaisten sekä päättäjien toimivan niin hyvin kuin mahdollista ja tämä ominaisuus on myös jatkuvan kehityksen tae.

Ja kerron teille toisen salaisuuden: esimerkiksi poliisin toimintaan kohdistuva kritiikki ei tee koko poliisikunnasta natsista seuraavaa. Sillä Suomen poliisi on todella hyvä ja kokonaisuudessaan luotettava toimija ja minä olen täysin varma, että hekin pohtivat, miten olisi voinut toimia esimerkiksi näiden palautusten suhteen toisin. Se hetki, kun poliisi ei kuuntelisi kritiikkiä, poliisin toiminta olisi jo muuttunut mielivallaksi.

Ja kerron teille kolmannenkin salaisuuden: luottamus yhteiskuntaan EI karise siitä, että se vastustaa arvojensa mukaisesti lasten palauttamista sotaa käyviin maihin, päinvastoin, tämä vahvistaa yhteiskuntaa, sillä mikä olisikaan yhteiskunta, jossa yhteisten arvojen puolustaminen ei kiinnostaisi ketään? Aivan: se olisi moraaliltaan rapautunut apatian yhteiskunta. Ei kiitos.

Luottamusta yhteiskuntaan ei myöskään paranna se, että pienestä ongelmasta sinällään (laiton maassaolo) tehdään valtaisan suuri ongelma ja siihen liitetään vahvoja tunteita löysän assosiaation metodilla puhuen terrorismin ja maahanmuuton kausaliteetista kuin jotenkin tosiasiana, jota ei voi kiistää ilman voimakasta maahanmuuttokriittistä defenssiä ja pöyristynyttä kauhistelua. Mutta todellisuudessa laiton maassa oleskelu ei vaaranna tai loukkaa käytännössä ketään tai mitään, sillä pelkkä läsnäolo ei ole kovinkaan vakava teko: oleskelua ja meidän kanssamme saman ilman hengittämistä ei oikeasti voida pitää erityisen vakavana tai vaarallisena tekona millään mittarilla mitattuna. 

Laittoman maassa oleskelun kriminalisoinnissa on käytännössä kyse julkisten oikeushyvien turvaamisesta, jolloin kyse on lähinnä poliittisesta eleestä ja hätävarjelun liioittelusta. Ja tästä kaikesta huolimatta (tai juuri siksi, perustuen islamisaation dystopioihin) poliitikkomme ovat jo esittäneet sellaisten pakkokeinojen käyttöä lähtien Lapin leireistä kaikille prosessissa oleville, jotka puuttuvat merkittävästi ihmisten perusoikeuksiin niitä typistäen.

Näiden perusoikeuksien leikkaamisen ja typistämisen vaateiden taustalla näkyvät voimakkaasti ajatukset siitä, miten koetaan - sinällään oikeutetusti - yhteiskuntaa hajottavana uhkana, että Suomeen muodostuu laittomasti oleskelevien ulkomaalaisten joukko, mikäli maastapoistamispäätöksen saaneita ihmisiä ei pystytäkään palauttamaan edes pakolla kotimaahansa. On silti jokseenkin kyseenalaista, että laittomasti maassa olevien ihmisten asemaa heikennetään entisestään nimenomaan näissä tilanteissa, joissa viranomainen ei edes pakkokeinoin kykene palauttamaan ihmistä oletettuun kotimaahansa. Tässä kontekstissa on täysin epäreilua kohdella ihmistä huonosti vain siksi, että maailma ei toimi aina järkevällä tavalla. Tämän vuoksikin on erityisen kyseenalaista, miten me voimme rangaista ihmistä pelkästään läsnäolosta tilanteessa, jossa maassa olemisen laittomuudessa kyse ei ole yksinään laittomasti maassa oleskelevan henkilökohtaisesta päätöksestä, vaan lainsäädännön luomasta täydellisestä umpikujasta. Kun ihmisellä on oikeus esimerkiksi hakea turvapaikkaa Suomesta, emme me voi rangaista häntä siitä, että negatiivisen päätöksen saatuaan hän jää limboon ei-kenenkään maalle.

On siis hyvinkin kyseenalaista, missä määrin puheet ja mahdolliset päätökset ihmisten leirittämisestä, oikeudesta ottaa oletettu laittomasti maassa oleva ihminen kiinni jokamiehenoikeutena ja muusta laittoman maassaolon kriminalisoinnista, ratkaisisivat itse ongelmaa (paperittomuutta/laitonta maassa oloa). Tässä kohtaa on täysin oikeutettua esittää kysymys, että missä määrin laittoman maassaolon kriminalisointi ja vankileirien saaristo pikemmin kurjistaisivat jo tällä hetkellä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien paperittomien asemaa. Uskokaa tai älkää, mutta ne paperittomat, joita Suomi ei pysty eikä kykene pakollakaan palauttamaan, eivät muuttuisi Lapin leirien saati kansalaisten tekemien kiinniottojen myötä yhtään enempää palautettavimmiksi kuin mitä he olivat aikaisemmin.

Minusta ne ihmiset, jotka ovat vaarassa jäädä limboon, pitäisi antaa väliaikainen turvapaikka, jotta he olisivat mukana yhteiskunnan prosesseissa ja siten heille voitaisiin taata mahdollisuus elää ihmisen elämää työstä ja opiskelusta lähtien. Näin toimien ihmiselle annetaan mahdollisuus saada oma arkensa sellaiseen kuosiin, että hän mahdollisesti saisi oleskeluluvan myöhemmin esim. työperusteisesti tai sitten oman kotimaansa rauhoituttua, hän voisi palata kotimaahansa viimeistään väliaikaisen oleskeluluvan päätyttyä. Jos me toimisimme tällä tavalla pikemmin ihmisiä positiivisesti kohtelemalla kuin eristämällä ja ylläpitämällä pelkoa ja vihaa, minä saisin takaisin hieman karissutta uskoani tähän yhteiskuntaan (ja uskon, etten olisi ainoa näin ajatteleva ihminen tässä maassa).

Ja tähän lopuksi sanon, etten voi olla myöskään pohtimatta, miten uskoa tähän yhteiskuntaan ja sen prosesseihin rapauttaa nyt havaittu valtaisa defenssi julkisen vallan kritiikkiä kohtaan ja se, että meillä esimerkiksi hallituspuolueen puheenjohtajaksi valitaan rikollinen, jonka mukaan oikeuslaitos ei ole luotettava ja että oikeuslaitoksen päätökset ovat vain yksittäisiä mielipiteitä. Missä oli erehtymätön viranomainen tuolloin? Mitä tämä poliittisen eliitin puhe tekeekään luottamukselle yhteiskuntaa kohtaan ja mitä tämä tekeekään ihmisryhmien erottelulle ja vastakkainasettelulle, josta hyötyy vain se ryhmä, joka tarvitsee näitä eroja ylläpitääkseen omaa kuplaansa, omaa identiteettiään muiden huonon kohtelun kustannuksella?

Miettikää, minkälainen yhteiskunta olisikaan se, jossa itseen kohdistuvat viranomaispäätökset olisivat aina vainoa, mutta ne negatiiviset viranomaispäätökset, jotka kohdistuvat itselleen epämieluisiin ihmisryhmiin, ovat aina totuutta ja vain totuutta ja jonka kritiikki on aina jotain fasismista seuraavaa?

Niinpä. Se ei olisi kovinkaan kiva yhteiskunta. Se olisi juuri sellainen yhteiskunta, joka laittaa ihmiset Lapin leireille ja joka haluaa tavallisten ihmisten ottavan toisiaan kiinni vain siksi, että vieras pelottaa. Ja ikäväkseni on todettava, että kyseessä olisi juuri se yhteiskunta, joksi Suomi on nyt muuttumassa.

Minä haluan Suomeni takaisin.