Kun 'tolkun ihminen' auttoi kiinnittämään hirttosilmukan puun oksalle #StopDeportations

09.03.2017

Ihminen hirttää itsensä Rautatieaseman puuhun. Ja rasisti nauraa.

'Tolkun ihminen ' ei tästä hätkähdä.

'Tolkun ihminen' tietää kertoa meille, miten ongelmaa ei ole, sillä rasisteja on niin vähän.

'Tolkun ihminen' tietää kertoa meille, että rasistien sanomaa hyödyntävät poliitikot vain käyvät dialogia, eivät vahvista saati normalisoi hirttämiselle nauravien viestiä.

'Tolkun ihminen' tietää kertoa meille, että pitää keskustella kaikkien kanssa ja että nuo nauravat ihmiset ovat vain vastareaktio ja siksi se pitää hyväksyä.

'Tolkun ihminen' tietää myös kertoa, että noita nauravia ihmisiä pitää ymmärtää ja heitä pitää kuunnella ja että sen naurun taakse pitää nähdä ja pitää ymmärtää, että maahanmuuttoon liittyen on ongelmia.

'Tolkun ihminen' tietää kertoa meille, että jos noita naurajia ei kuunnella, he saattavat tehdä jotain pahaa ja 'Tolkun ihmisen' logiikassa syyllinen olisikin sitten se, joka kritisoi. Sillä vastareaktio.

'Tolkun ihminen' tietää kertoa meille, miten hirttäytymiselle nauraminen on ehkä brutaalia ja että tärkeämpää olisi puhua nätisti ja että onhan silti ihan asiallista ehdotella muslimien leirittämistä, sillä eihän 'Tolkun ihminen' sentään hirttäytymiselle naura. Onhan tämä ihan tolkullista ja sellaista keskitien hakua, eikö vain?

'Tolkun ihminen' muistaa tässä kohtaa kertoa meille, miten muslimien leirittämisen kritisointi on ääripään puhetta, sillä eihän meidän rajoja tule täysin avata ja emmehän me homojakaan tapa, vaikka muslimit niin tekevätkin, sillä tolkun maailmassa homot saavat sentään olla kaapissa.

Miettikää hetki, mikä mahtaa olla tunnetila ihmisellä, joka mieluummin hirttää itsensä kylmässä maassa täällä pohjoisessa Rautatieaseman puuhun kuin palaa kotimaahansa.

Kun 'Tolkun ihminen' vain katsoo muualle ja hymisee, rasisti voi rauhassa nauraa itseään hirttävälle turvapaikanhakijalle. Maahanmuuttokriittinen tarina tarvitsee tämän naurun. Jotta heidän puheensa alkaisi tuntua maltilliselta, rauhalliselta, tolkulliselta.

'Tolkun ihminen' haluaa ihmisen hirttäytymisen hetkellä mieluummin sanoa, että 'onpa surullista, mutta onhan maahanmuuttajissakin ongelmia'. 'Tolkun ihminen' haluaa aina puhua vain itsestään ja omista huolistaan, ei hän halua myöntää, että hänen omat kätensä ovat veressä, että hänen omat kätensä olivat sitomassa tuota hirttosilmukkaa puuhun tuolla Rautatieasemalla.

Ei fasismi tänne Suomeen ole vaivihkaa luikertelemassa, vaan se tuodaan tänne 'Tolkun ihmisen' reppuselässä.

Mutta ei 'Tolkun ihminen' tästä halua puhua, ei 'Tolkun ihminen' halua tätä myöntää. 'Tolkun ihminen' ei halua, että heille tulee kiusaantunut olo ja he haluavat siinä vaiheessa, kun minua ja sinua aletaan kuljettamaan leireille sanoa, että eivät he tienneet. 'Tolkun ihminen' ei halua hätkähtää, sillä hän haluaa sanoa, että hän ei tiennyt tuon kaiken olevan mahdollista. 'Tolkun ihminen' haluaa varata itselleen mahdollisuuden sanoa: "Se ei voi tapahtua täällä".

'Tolkun ihminen' ei tosiaan hätkähdä. 'Tolkun ihminen', moraaliltaan teflonia.

Jos me kieltäydymme näkemästä tätä vihan mekanismia, me olemme mukana maltillistamassa rasismia ja julkista ihmisvihaa. Älä katso muualle. Älä tee sitä enää. Hyvä ihminen, tämä on maamme kuva vuonna 2017.

Tule takaisin, ihminen. Ole ihminen. Siinä on kaikki.