Kristillisdemokraatit, häpeä ja rasistisen klikin valloitus #Päivi Räsänen

01.03.2017

Päivi Räsänen kutsuu tätä päivää, jona astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki 'avioliiton häpeäpäiväksi'.

Jotenkin näin ihmisvihamielisen ja tunkkaisen ajattelun äärellä tulee surullinen olo:

Ensin ajattelin, että en viitsi sanoa tästä mitään. Tämä asia on niin kaluttu, puhuttu ja eduskuntaa myöten on ihmisten kaipaus tasa-arvoon on osan ihmisistä puheissa käännetty perversioksi, moraalittomuudeksi ja silti laki on nyt voimassa ja ihminen voitti.

Mutta silti pohdin sinua juuri nyt, hyvä Päivi.

En voi olla pohtimatta, miten kurja olo sinulla täytyy olla, kun noin halveksut toisia ihmisiä. Ja vain siksi, että he haluavat naimisiin aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa rakastunut aikuinen tässä maailmassa. Oletkohan sinä, hyvä Päivi, ikinä oikein ymmärtänyt, että naimisiin pääseminenkin on yksi osa ihmisoikeuksia? Kyllä: tuo oikeus on oikein erikseen kirjattu sinne.

En voi olla pohtimatta, hyvä Päivi, että puheet 'avioliiton häpeäpäivästä' ovat melko inhaa ääripuhetta ja lain muutoksen kohteena olevien ihmisten arvoa halventavaa. Olisitko edes tänä hetkenä, tänä tärkeänä päivänä, vain ihan hiljaa?

Puheesi, joita tällaisena päivänä esität, eivät tuo mieleen eduskunnan jäsentä saati asiallista, arvokasta poliittista vaikuttajaa, vaan mieleeni kaivautuu lähinnä kuva huonosta häviäjästä ja jäykän, vanhoillisen viharyhmän edustajasta. Olen pahoillani, hyvä Päivi, mutta tällainen fiilis minulle nyt vain puheistasi syntyy.

Hyvä Päivi. Oletko jo unohtanut, miten tasa-arvoisesta avioliittolaista on puhuttu ja puhuttu ja puhuttu vuosikausia ja kahden eduskunnan edustajat ovat laista äänestäneet ja lakiin liittyen on kaksi kansalaisaloitettakin tehty ja niistäkin on äänestetty ja tasa-arvoinen avioliittolaki on nyt voimassa. Se nyt vain on tämän kansan tahto. Sinä hävisit, Päivi Räsänen. Miksi et vain suostu kestämään sitä ja nyt edelleen halveksut ihmisten oikeuksia? Ja nyt näillä puheillasi, juuri tänään, halveksut vielä Eduskuntaakin, lakiemme säätäjää. Miten sinä oikein kehtaat, hyvä Päivi?

Hyvä Päivi, en voi olla pohtimatta, miltä sinusta itsestäsi tuntuisi, jos esimerkiksi minä puhuisin sinun avioliitostasi tuolla samalla tavalla kuin sinä puhut nyt muiden avioliitosta? Miltä sinusta tuntuisi, jos minä sanoisin sinun avioliiton olevan häpeäksi koko instituutiolle ja miten minusta sinun liittosi halveeraa juuri minun avioliittoani? Tuntuisiko mukavalta?

Minä veikkaan, että sinua loukkaisi puheeni, jos sellaisia esittäisin. Minä veikkaan, että sinä kokisit tuollaiset puheet avioliitostasi epäreiluiksi, kohtuuttomiksi ja hyvin loukkaaviksi (kuten oikeutettua olisikin). Mutta enkä minä tietenkään aio mitään rumaa sanoa avioliitostasi, sillä minä uskon sen olevan hyvän avioliiton ja sellaisen, jossa sinun on hyvä olla. Tämän vuoksi minä en ymmärrä, miksi et sitä samaa olisi valmis sallimaan muille ihmisille, ei muiden onni ole sinulta pois, hyvä Päivi.

Hyvä Päivi. Minä en aio enempää puhua sinulle avioliitoista. Minä en osaa tähän kohtaan sanoa muuta kuin toistaa vanhaa Raamatun viisauden: "Tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän". Minusta tämä on oikein hyvä ohje ja minä toivon, hyvä Päivi, että sinä joskus pystyt elämään tämän ohjeen ohjaamana.

Mutta tiedätkö mitä, hyvä Päivi Räsänen? Osaatko yhtään veikata, kenen täällä Suomessa pitäisi juuri nyt hävetä? Ja oikein tosissaan häpeän puna kasvoilla? Hieman hiostuneena ja pohtien mielessään, että 'mitä helvettiä täällä on oikein päässyt tapahtumaan'?

Sinun.

Sinun pitäisi hävetä, hyvä Päivi. Sillä sen lisäksi, miten puhut toisten oikeudesta avioliittoon häpeänä, tulisi sinun jokaisen puolueesi jäsenen tavoin hävetä sitä, millaisia ehdokkaita puolueenne on tuleviin kunnallisvaaleihin haalinut. Minä ymmärrän toki, että halu menestyä vaaleissa on kova, mutta silti jokaisen puolueen tulisi pitää kiinni tietyistä periaatteista. Esimerkiksi siitä, että rasismi ei voi olla ikinä hyvä vaaliteema.

Nyt teillä, hyvä Päivi, on puolueenne listoilla pitkän linjan rasisteja ja Suomi Ensin- aktiiveja lähtien Mario Argentasta ja Hannele Al- Hamzavista, joka esimerkiksi haalii ihmisiä Helsinkiin 'puhdistamaan' katuja turvapaikanhakijoista:

Tuosta 'Puhdistuksesta' voit lukea lisää täältä.

Ja hyvä Päivi. Jos olet oikein vakavasti huolissasi juutalaisten mädättäjäsukujen pesiytymisestä Helsingin kaupungin päätöksentekoon, niin Karoliina Topelius on mitä parhain ehdokas suoraan sinun puolueesi listoilta, hyvä Päivi:

Kuva: Ville Hautakangas.

Juutalaisviha elää vahvana tämän ehdokkaan julistuksessa, vai mitä:

Kuva: Samuli Suonpää.

Tämä ehdokas ei oikein viihdy Suomessa, sillä 'maahanmuuttajavyöry' ja 'Eurostoliitto':

Minä veikkaan, että ehdokas Topelius tuntisi myös 30- luvun Berliinin hyvin kodikkaana ja ihanana paikkana elää. Tiesitkö edes, että nykyään niin muodikas tolkun ihmisen rasismi on löytänyt tiensä puolueeseesi, hyvä Päivi?

Tiedän toki, että kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta, jossa meitä on hiljalleen siedätetty ihmisvihaan ja rasismiin ja meillä keskustelussa on jo tapahtunut se siirtymä, jossa rasistinen puhe on alkanut vaikuttamaan ihan normaalilta. Kyse ei siis ole vain sinun ja puolueesi ongelmasta, vaan kuten olen useasti eri yhteyksissä sanonut, ei rasismia välttämättä ole tullut Suomeen yhtään lisää, vaan ympärillämme havaittavassa ilmiössä on kyse siitä, että tolkusta on tullut rasistisempaa ja siten rasismista on tullut hyväksytympää ja arkisempaa ja siten sitä ei edes huomata omassa puheessa, tehdyssä politiikassa saati ihmisten kohtelussa. Tolkun puheeksi muuntunut lyyrinen puhe 'muslimeista terroristeina' tai 'talmudosatanistisesta liikkeestä' saa esitetyt asiat tuntumaan normaaleilta ja järkeviltä ja siten tolkun rasismi elää sanoissa ja merkityksissä juuri nyt. Eivätkä kaikki enää edes hätkähdä kuullessaan noita puheita, sillä tolkun Suomessa asioistahan pitää saada puhua. 

Tämän vuoksi rasismissa ei väistämättä ole kyse ihmisen luonteenpiirteestä lainkaan, vaan rasismi on osa ideologista raamitusta, jolla ympäröivää todellisuutta ja sen ilmiöitä hahmotetaan. Arkipäiväistyttyään kyse ei myöskään ole mistään marginaalisesta ilmiöstä, vaan rasismi on nykyään osa poliittista narratiivia, jossa muovataan ajattelua ihmisten erottelua ja ihmisarvojen typistämistä hyväksyväksi. Ja tällä tavalla saa ääniä ja uskottavuutta nykyisessä oikeistolaisessa ilmapiirissä, ikävä kyllä.

Ja tämä ihmisvihan arkipäivä on saavuttanut myös sinun puolueesi, hyvä Päivi Räsänen. Ymmärrätkö sinä, hyvä Päivi nyt, miksi minusta sinun, kuten koko puolueesi tulisi juuri nyt hävetä?

Ja toisaalta minä toivon todella täydestä sydämestäni, että puolueellasi, hyvä Päivi, on käynyt vain vahinko näiden Suomi Ensin- rasistien kanssa, kun he ovat listoillenne päätyneet. Ja on mahdollista, että sinun puoluettasi, hyvä Päivi, yritetään ottaa rasistisen klikin käyttöön vastaavalla tavalla kuin Suomen Sisu otti käyttöönsä Perussuomalaiset. Perussuomalaiset sentään tyytyivät vain rasismin normalisoimiseen politiikan normaalina lähtökohtana, mutta tuo sinun puolueeseesi luikerrellut aines pyrkisi menemään vielä askeleen pidemmälle ja normalisoimaan ihmisvihan. Minä en ihan oikeasti usko, että tämä on tapahtunut puolueesi tahdosta, vaan kyse on vahingosta. Onhan, hyvä Päivi, onhan?

Sillä muuten minä sanoisin, että jotain hyvin, hyvin pimeää on tapahtumassa Suomessa, jos KD ei huomaisi haalivansa joukkoihinsa sitä kaikkein pimeintä vihaa antisemitismistä lähtien tai mikä pahinta: sinun puolueesi, hyvä Päivi, tekisi tuon tarkoituksella. Ei, minä en halua uskoa tuohon, tuo ei voi olla tarkoituksellista, eihän?

Elämme outoja aikoja. Häpeän päiviä. Nyt.