Ihmisjätteitä ja rotujen puhtautta #AltRight

28.03.2017

-"Minä en enää tiedä mitä täällä tapahtuu. Kauniiseen aurinkoiseen maanantaihin revittiin tänään musta ruma kuilu silmieni edessä.

Tänään te kolme päälle viisikymppistä kantasuomalaista, selvästi humalassa olevaa miestä päätitte kymmenen aikaan aamupäivästä alkaa ahdistella siirtolaistaustaista nuorta naista ja tämän lasta metroasemalla. Vaikka poistuitte nopeasti paikalta huudeltuanne solvauksia, jätitte jälkeenne myrskyn.

Selvästi järkyttynyt lapsi ja tämän nuori äiti katselivat häpeissään maahan kun tulimme ystäväni kanssa juttelemaan. "Hei älkää välittäkö noista, ne on surkea pieni vähemmistö, ihan kauheaa että on tuollaisia tyyppejä, älkää hei välittäkö, tää on kaikkien meidän maa." Mitkään sanat eivät tuntuneet riittäviltä korvaamaan sitä pimeyttä jonka äsken ohitsemme pyyhkinyt pahuus jätti jälkeensä. Nainen pyyhki kyyneleitä silmistään minun tarttuessani hänen käteensä ja sanoi tottuneensa kymmenessä vuodessa tähän huuteluun.

Kenenkään ei pitäisi tottua tällaiseen. Meidän ei yhteiskuntana pidä sietää enää hetkeäkään sitä, että tällaista tapahtuu. Me emme voi tottua siihen, että lapsia kiusataan silmiemme edessä. Me emme voi antaa rasistien terrorisoida kuukausi toisensa perään kaupunkimme katuja.

Te rasistit jotka hyökkäsitte verbaalisesti kanssaihmistenne kimppuun tänään: Hävetkää. Minä en ole teidän kansaanne. Minulla ei ole mitään yhteistä teidän kanssanne. Te kuvotatte minua.

Sinä ihana nainen kauniin lapsesi kanssa: Olen niin pahoillani. Toivon ettei lapsesi totu tällaiseen. Toivon, ettei kukaan meistä totu tällaiseen.

Poistuin tilanteesta itkien. Minä en enää tiedä mitä täällä tapahtuu."-

Näin kirjoitti Suvi Auvinen 27.3.2017 omalla FB- tilillään.

Suvi Auvinen on oikeassa: kenenkään ei pitäisi tottua tuollaiseen. Ei kenenkään.

Ei se ole mikään sattuma, että tuollaista puhetta ja tuollaista käytöstä ilmenee. Me olemme totuttaneet itsemme siihen, että tuo puhe ja tuo toiminta on täysin hyväksyttyä. Meillä poliitikot käyvät mielenosoituksissa tsemppaamassa rasisteja ja kehumassa, miten he ovat tämän maan toivo.

Ei se ole millään tavalla sattumaa, että rasismi on Suomessa arkipäivää. Rasismista on tullut normaalia. Vihasta on tullut normaalia. Rasismista ja julkisesta vihasta erilaisuutta kohtaan on tehty hyväksyttyjä tapoja hahmottaa maailmaa ja näistä kummastakin on tehty vain lutuisia mielipiteitä muiden joukossa ja normaalista ihmisiarvojen kunnioittamisesta on tehty naurettavaa, suvakkien puuhastelua, ääripäätä.

Tämä kaikki on sitä tolkun puhetta, sillä 'rasisteja ei olla, mutta...'. Tämä tolkun puhe näkyy rasismin ja vihan arkipäiväistymisenä. Kun vaaliteemana ovat nämä kummatkin ja puolue sanoo, että 'miksipäs ei', on helppo ymmärtää, mistä suunnasta näin vaalien alla tuulee:

(Kuvat: Punk In Finland)

Ihmisjätteitä ja rotujen puhtautta. Tähän on tultu. Mutta tarina on vasta alussa. Ikävä kyllä. Tarina jatkuu Tampereella, jossa arkipäiväistynyt rasismi haluttiin upottaa osaksi busseissa tapahtuvaa mainontaa:

-"Videossa näkyy ensin mustan hunnun takaa ruskeat silmät, ja tekstinä lukee "Suomalainen Tampere?". Sen jälkeen kuva vaihtuu pommiksi, jonka tulilanka on palamassa. Lopulta pommi räjähtää, ja tekstinä lukee "Yhdeksäs huhtikuuta" ja "Älä nuku pommiin".

- Vaikuttaa siltä, että olemme TKL:n kanssa törmänneet sellaiseen ilmiöön, että he näkevät videossa jotain sellaista mitä me emme siinä näe, videoprojektiin osallistunut Seikku Kaita Tampereen perussuomalaisista kertoo Aamulehdelle.

Vaalivideon hyllyttämisestä uutsioi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kaita kommentoi hunnutetun ihmisen ja pommin yhdistämistä samaan videoon.

- Ne eivät ole edes samassa kuvassa. Siinä vaihdetaan teemasta toiseen. Ensin kysytään, että onko tämä suomalainen Tampere, ja sen jälkeen herätellään äänestämään."-

On olemassa puolueita, jotka pitävät ihmisiä todella tyhminä. En nyt kerro, mistä puolueesta puhun, mutta sellainen puolue on olemassa. Mutta tarina jatkuu:

Noin puhutaan ihmisestä ja ihmiselle, joka auttaa turvapaikanhakijoiden mielenosoitusta Helsingissä. Noin puhutaan papista, noin puhutaan papille. Noin puhutaan ihmisestä nimeltä Marjaana Toiviainen. Noin puhutaan toiselle ihmiselle. Olen hetken hiljaa. Ihan hiljaa.

Ja sitten jotkut teistä yrittävät epätoivoisesti luoda negatiivista auraa maahanmuuttajien päälle. Näin sitä levitetään likaista misogyniaa uhkuvaa huhua totena a'la maahanmuuttokriitikko:

(Kuva: RASMUS)

Kuvassa siis esimerkki siitä, miten herra nimeltä Henri Keinänen loi feikkiprofiilin, mutta ei osannut sitäkään tehdä kunnolla, vaan oma nimi jäi profiiliin kummittelemaan ja sitten toinen henkilö levitti feikillä tehtyä kommenttia totena. Puhdasta MV- tason toimintaa. Näin niitä tarinoita vaan luodaan ja näistä syntyy se rasistisen klikin oma folklore, jonka totuuksia ei ikinä kyseenalaisteta.

Tämä on minusta jo sinällään noloa ja typerää, mutta saahan sitä bluffata niin paljon kuin huvittaa, mutta kun rasistien puheiden mukaan Suomi kärsii ja naisiamme vain raiskataan ja vain pahuutta, kulttuurin rappiota, sopeutumattomuutta, kiimaista seksihurjastelua ja tauteja vain tuovat maahanmuuttajat mukanaan, niin luulisi sitä nyt sitten sitä kovaa evidenssiäkin löytyvän. Mutta kun ei vaan tunnu tarpeeksi löytyvän, sillä niin usein sitä evidenssiä pitää jopa noin kömpelöillä tavoilla itse luoda kuin yllä osoitin. Ja kyllä: maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijatkin tekevät rikoksia, heistäkin osa dorkailee ja tekee uskomattomia tyhmyyksiä, ovathan hekin ihmisiä. Ja minun puolestani kaikkein törkeimmät sikailijat voidaan palauttaa sujuvasti lähtömaahansa, kuten laki taitaa nykyäänkin jo mahdollistaa. Mutta systemaattista ja valtaisaa tsunamiin johtanutta suomalaisen yhteiskunnan syrjäyttämiseen tähtäävää toimintaa ei edelleenkään ole havaittu, vaikka sitäkin on jo vuosia meille tolkun ihmisten toimesta meille luvattu. Ei tullut hirvittävää raiskausaaltoa, vaikka siitä kelien lämmettyä meitä on peloteltu jo vuosia. Eivät pala ne ghetotkaan vielä, vaikka Halla-aho siitäkin jo meitä pelotteli vuosia sitten. Toisaalta: luulitteko, että esimerkiksi MV olisi olemassa, jos ihmisiä kiinnostaisi todellisuus sellaisena kuin se oikeasti on?

Ei kaikkia vaan kiinnosta, vaan omat harhakuvat ja pelot ovat joillekin se todellisuus, jota pitää kaikille tuputtaa kuin totena. Minulle tulee mieleen oma 4- vuotias poikani, joka pieraistuaan sanoo välillä: "En se ollut minä, se oli moottorivene". Hän uskoo tarinaansa kuin keskiverto rasisti uskoo MV:n sanomaa. Totuus meni jo ja viha sai jälleen oikeutuksensa. Harha on väkevä oikeuttaja.

Hyvät ihmiset.

Tämä kaikki on sitä tolkun puhetta, jota ministeri Risikko kävi peukuttamassa Helsingissä 'Suomi Ensin'- mielenosoituksessa:

Joko te alatte ymmärtämään, miten rasismista on tehty arkipäivää? 

Se on niin arkipäivää, että puolueet eivät edes häpeä ottaa julkisesti erilaisuutta vihaavia junttirasisteja listoilleen tulevissa kunnallisvaaleissa. Puolueet ovat todellakin kaapineet likasankojen viimeisimmätkin rippeet ja kaapineet käytettyjen kondomien viimeisimmätkin elonmerkkejä osoittaneet siittiöt ehdokkaiksi omille listoilleen. Ainoat kriteerit ovat totaalinen empatian puute, misogynia ja avoin, häpeilemätön vieraan kammo.

Tuon ilmiön nimi on 'Alt-right' , jonka tavoite on luoda mahtivalkoisen mulkkuuden hegemonia, jossa ei ole tilaa muulle kuin nykyään jatkuvan uhan alla elävälle valkoiselle heterolle, joka on tässä tarinassa maailman sorretuin ihmisryhmä. Ja tämän sinivalkoinen versio on elää vahvana puolueiden listoilla.

Ja pahinta eivät ole nuo puheet, vaan arkipäiväistyneen, tolkullistetun rasismin kohdistuminen tavallisiin ihmisiin, keskellä päivää, keskellä suomalaista yhteiskuntaa:

-"Te rasistit jotka hyökkäsitte verbaalisesti kanssaihmistenne kimppuun tänään: Hävetkää. Minä en ole teidän kansaanne. Minulla ei ole mitään yhteistä teidän kanssanne. Te kuvotatte minua.

Sinä ihana nainen kauniin lapsesi kanssa: Olen niin pahoillani. Toivon ettei lapsesi totu tällaiseen. Toivon, ettei kukaan meistä totu tällaiseen."-

Meidän ei tule tottua tällaiseen. Ja meidän pitää vetää raja. Ei itsemme vuoksi, vaan ensisijaisesti heidän vuoksi, jotka kärsivät, jos me hyvät ihmiset olemme hiljaa.

Muistakaa äänestää tulevissa Kunnallisvaaleissa. Se on nimittäin eräs mahdollisuus vetää raja.