EK ja vaihtoehtoinen todellisuus

13.03.2017

-"Hänen mukaansa kilpailukyvyn kannalta suomalaisten palkat ovat vielä 10-15 prosenttia liian korkeat. Tarvitaan siis edelleen palkkamalttia ja vielä monta kikyä, hän sanoo.

"En puhu nyt kaikkien alojen nollalinjasta, vaan työehtosopimusmuutosten kokonaiskustannuksista. 

Joissakin paikoissa palkankorotukset voivat olla paikallaan, jos saadaan sopimuspuolelle joustavuutta ja tätä kautta saatua hyötyä voidaan jakaa palkankorotuksissa", Mattila sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

VIIME kesänä tehdyllä kilpailukykysopimuksella työntekijät muun muassa pidensivät työaikaansa, jäädyttivät palkkansa ennalleen ja heikensivät osin lo­miaan. Samalla palkansaajien maksettaviksi siirtyi satoja miljoonia euroja yritysten aikaisemmin maksamia sosiaaliturvamaksuja.

"Kilpailukykysopimuksella saatiin asioita parempaan suuntaan, mutta tarvitsemme vielä useita kikyjä", Mattila sanoo.

Hänen mukaansa suomalaisen palkansaajan palkkataso on noussut vuoden 2008 jälkeen niin selkeästi kilpailijamaita enemmän, että menee vielä pitkään saada kiinni esimerkiksi Ruotsi ja Saksa."-

Näin kertoi meille 12.3.2017 Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n puheenjohtaja Veli-Matti Mattila Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa.

Minulle ei haastattelun sisältö kokonaisuutena avautunut ja erityisesti yo. lainauksessa on muutama kohta, joita en täysin ymmärrä. Sillä minulle ei esimerkiksi avaudu:

  • mitä pitää saada kiinni,
  • miksi pitää saada kiinni ja mikä oleellisinta,
  • suomalaisen työntekijän palkat saati työntekijän kokonaiskustannukset eivät ole nousseet kilpailijamaitamme enemmän, eivät edes enemmän kuin mainituissa Ruotsissa ja Saksassa, niin mihin perustuvat väitteet kustannusten liiallisesta noususta?

Jos me katsomme palkkoja noiden kolmen maan välillä juuri nyt, me havaitsemme yhden asian: palkkataso on juuri nyt Suomessa, Saksassa ja Ruotsissa käytännössä aivan identtinen. Ei merkittäviä eroja:

Suomalainen, saksalainen ja ruotsalainen saavat siis käytännössä samaa palkkaa. Lisäksi on huomioitava, että palkoissa ei näiden kolmen maan keskinäisessä vertailussa ole tapahtunut vuoden 2014 jälkeen käytännössä mitään muutoksia.

Vuodesta 2008 lähtien on työntekijöiden palkoissa Ruotsin, Suomen ja Saksan suhteen tapahtunut muutoksia seuraavalla tavalla:

Vuodesta 2008 palkat olivat vuoteen 2015 tultaessa nousseet Suomessa 4,7€ per tunti. Saksan lukema oli 3,2€ ja Ruotsin lukema vastaavasti 4,2€. Muista maista taas esimerkiksi Tanskan lukema oli 5,3€ ja Hollannin 3,1€. Minä en näiden lukemien perusteella täysin pysy EK:n laskuopin perässä, jonka mukaan samankaltaiset muutokset kilpailijamaidemme kanssa ovat muuttuneet muotoon 'palkkataso on noussut selkeästi kilpailijamaita enemmän'.

Rautalankaa: palkat ovat Suomessa hyvinkin samalla tasolla juuri nyt verrattuna oleellisiin kilpailijamaihimme. Enkä minä keksi yhtäkään mekanismia, jolla itse palkkojen nousu voisi itsessään selittää suomalaisten yritysten ongelmia kansainvälisessä kilpailussa, sillä eivät ne palkat ole edes nousseet Suomessa EK:n määrittelemänä ajanjaksona mitenkään erityisen paljon suhteessa oleellisiin kilpailijamaihin, joista herra Mattila siis mainitsi Ruotsin sekä Saksan.

Kun katsotaan työvoiman kokonaiskustannuksia, niin Ruotsi vie siinä kisassa voiton suhteessa Suomeen. Tässä kisassa Saksa ja Suomi ovat tasoissa palkkatason tavoin:

Suomi ei poikkea työntekijän kokonaiskustannuksiltakaan käytännössä lainkaan oleellisista kilpailijamaistaan. Olemme tässäkin asiassa omassa viiteryhmässämme ihan tylsä keskivertomaa.

Jos tarkastelemme työntekijän kokonaiskustannuksia ja niissä tapahtuneita muutoksia samalla ajanjaksolla (2008-2015), niin huomaamme, miten suomalaisen työntekijän kokonaiskustannukset (labour costs) nousivat keskimäärin 5,9€ per tunti. Saksassa samaan aikaan muutos oli toki pienempi (4,3€), mutta Ruotsissa kokonaiskustannukset nousivat jopa hieman Suomea enemmän (6€):

Muista Euroopan maista, joita voinee pitää myös Suomen kannalta oleellisimpina kilpailijamaina, niin esimerkiksi Tanskassa työntekijän kokonaiskustannukset nousivat tuona ajanjaksona miltei 7€, Itävallassa nousu oli Ruotsin ja Suomen luokkaa (6€), Norjassa lukemat olivat ihan omissä sfääreissään (13,4€). Ranskassa ja Hollannissa päästiin pyöreästi Saksan nousun lukemiin (4€).

Jos taas vertaamme pelkästään teollisuuden kustannuksia EK:n Veli-Matti Mattilan tarjoaman narratiivin puitteissa ja vertaamme eri maita sen suhteen, mitkä ovat työntekijöiden kokonaiskustannukset, huomaammekin, että Ruotsi (41,6€) sekä Saksa (38€) ovat kummatkin Suomea edellä (36,8€):

Huomionarvoista on myös huomata, miten eri maissa kokonaiskustannusten ero vaihtelee teollisuuden sekä palvelualojen välillä hyvin paljon. Saksa on tässä erotuksessa Suomen kaltaisten maiden kärkimaa ja Suomessakin tuo kuilu on kasvanut melko suureksi. Tanskassa palveluala on puolestaan jopa teollisuutta kalliimpi, mutta eroa on vain 0,2€.

Palveluala on siksi erityisen kiinnostava ala, että se vaikuttaa esimerkiksi Suomen sisämarkkinoiden toimintaan merkittävästi olleessaan suurin ala Suomessa. Palvelut ovat juuri niitä, joista ihmiset ensimmäisenä tinkivät, kun rahat tekevät tiukkaa. Lisäksi tuon havaitun eron vaikutus eri maiden eriarvoistumiskehitykseen olisi erinomaisen mielenkiintoinen aihe.

Jos lyhyesti summaa EK:n kannanottoa palkkoihin liittyen, on vaikea keksiä niille mitään perusteita. Onhan Suomi kallis maa, mutta ei Suomi poikkea itsensä kanssa samanlaisista maista juuri yhtään. Kokonaiskustannuksiltaan sekä teollisuuden palkoiltaan käytetyt esimerkkimaat (Saksa ja Ruotsi) ovat jo nyt Suomea kalliimpia, joten on vaikea ymmärtää, mitä erityistä etua Suomi saisi pudottamalla palkkoja lisää (erityisesti sen jälkeen, kun palkkojen nousu on nyt jo ollut viimeiset vuodet lähellä nollaa). Lienemme EK:n vaihtoehtoisen todellisuuden laitamilla.

Yhteenvetona muutama juttu, jotka pitää EK:n kannanottoa lukiessa pitää mielessä:

  • Suomalaisten palkat eivät ole oleellisia kilpailijamaitaan korkeammat.
  • Työntekijöiden kokonaiskustannukset eivät ole oleellisia kilpailijamaita korkeammat Suomessa.
  • Vientiteollisuuden ongelmat eivät johdu henkilöstökustannuksista, sillä henkilöstökustannukset eivät ole edes suurin kuluerä ja jos niin on, on silloin yrityksellä kulurakenne väärä (tehottomuutta, hukkaa jne.).
  • EK:n kanta on, että palkoista pitää saada sopia paikallisesti. Tätä ei toki mikään laki nykyäänkään kiellä, vaan palkoista saa nykyäänkin sopia yrityskohtaisesti. TES määrittelee palkkojen minimin, mutta ei mikään estä maksamasta työehtosopimuksia parempaa palkkaa.
  • Huonoja tuotteita ei tehdä kiinnostavaksi pudottamalla palkkoja.

Palkkojen leikkaaminen harvoin on parasta politiikkaa. Jos me tyytyisimme, siihen, niin silloin me vain kasvattaisimme jo nyt satojen tuhansien ihmisten kokoista köyhien ihmisten lukumäärää. Jos me sallisimme vielä nykyistä heikommat palkat (joiden olisi käytännössä vaadittava sosiaaliturvan alle menemistä sekä sosiaaliturvasta leikkaamista 'kannustinloukkuna'), niin tulevaisuudessa tulevaisuuden työntekijät kävisivät töissä ennen kuin he menisivät sinne tuttuun leipäjonoon jonottamaan sitä leipää, sillä käytettävissä ei edelleenkään olisi tarpeeksi rahaa. Mitä veikkaatte, miten käy ihmisen itsekunnioitukselle ja yhteiskuntaan luottamiselle, jos me sallimme tämän skenaarion toteutuvan? Tuon tien päässä nimittäin odottavat vain kulujen kasvut, sillä pahoinvoinnin lisääminen EI ole parasta säästöpolitiikkaa.

Jos ei pärjää kilpailussa, on turha syyttää työvoimakustannuksia: ne eivät ole ongelmien juurisyy. Lisäksi työvoimakustannukset tuotteiden hinnassa eivät teollisuudessa ole edes kovinkaan merkittäviä. Meidän on turhaa kilpailla Kiinalaisia vastaan: he kun eivät maksa työvoimastaan juuri mitään tai kuten erään yrityksen edustaja vastasi minulle kysyessäni lätäkössä makaavasta hitsauslaitteesta: "Ei se haittaa, vaikka joku kuolee, ainahan sitä tapahtuu kaikenlaista. Oven takana on ihmisiä jonossa tulossa töihin". Emme me suomalaiset pärjää ikinä tällaisella moraalilla varustetuille kilpailijoille. Paitsi, jos mekin lakkaamme maksamasta inhimillistä palkkaa ja tinkimään työturvallisuudessa, terveydenhuollossa sekä eläkkeissä.

Siispä meidän pitää tehdä jotain muuta, jotain jalostetumpaa, jotain haluttavampaa, jotain, jonka tekemiseen vaaditaan osaavia työntekijöitä sekä meidän pitää toimia ketterästi, joustavasti ja nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän toki tämän, mutta on tuo mahdollista. Onhan meillä Suomessakin hyviä esimerkkejä tästä KONE:en, Wärtsilän, Vaisalan ja monen muun yrityksen muodossa.

Jos minä saisin päättää, niin minä en puhuisi vain palkkojen leikkaamisista tai julkisen sektorin leikkaamisesta, sillä kumpikin yksinään aiheuttaisi vain taloudellisen tilanteen huonontumista. Mitäpä jos poistettaisiin julkiselta turhat läskit, tehostettaisiin sen toimintaa allokoimalla resurssit sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan, annettaisiin uusille yrityksille sekä pienyrityksille verohelpotuksia, pienennettäisiin alhaisten palkkaluokkien tuloverotusta (jotta niistä tulisi kiinnostavampia ja jossa lienee suurin kasvupotentiaali), sallittaisiin useamman työpaikan pitäminen samalla veroprosentilla (mukaan lukien sivutoiminen yrittäjyys) ja mitäpä jos pyrittäisiin vielä saamaan työväestöstä ketterämpää ja uusiutuvampaa, jotta muuttuvassa maailmassa ei jäätäisi työntekijöinä odottamaan niitä 'oman alan töitä' (joita ei välttämättä enää edes tule).

Muutamissa kohdin olen siksi täysin herra Mattilan linjoilla ja itse olen sitä mieltä, että juuri nämä asiat ovat koko työhön liittyvän pääproblematiikan ytimessä:

-"Eivätkä joustot vielä riitä. Kilpailukykyä pitää yrityksissä kohentaa muutenkin, kuten innovaatioissa, koulutuksessa, strategioiden laatimisessa ja toteutuksessa, johtamisessa ja toimintatavoissa."-

Tästä on kyse!

Kun meillä on puutteita innovaatioissa, koulutuksessa, strategioiden laatimisessa ja toteutuksessa, johtamisessa ja toimintatavoissa, ei meillä voikaan olla tuotteista, joita myydä ja asiakkaita, jotka tuotteita ostavat. Suomessa on valtaisa johtamisen ongelma, jossa puheet strategioista ja innovaatioista typistyvät tyhjiksi sanoiksi ja pelkiksi esityksiksi päätyen lopulliseen PowerPoint- helvettiin, jonka konsulttien sloganeilla marinoimista auditorioista ei ole poispääsyä.

Minä uskon, että jokainen suomalainen tunnistaa, miten niin yrityksen kuin julkisen puolen palveluissa on erityisen paljon tehokkuutta ja ketteryyttä tuhoavaa hukkaa: odotusta, etsimistä, jahkaamista, epätietoisuutta, huonoa palvelua, asiakkaan unohtamista, tuotteen toimimattomuutta ja vastuiden pallottelua. Me tuhlaamme itsemme hengiltä vain olemalla tehottomia!

Me emme myöskään osaa myydä itseämme, me suomalaiset olemme erityisen huonoja suunnittelemaan tuotteita sellaisiksi, että ne olisi tuotteen elinkaaren alusta helppoa ja sujuvaa valmistaa ja me olemme erittäin huonoja niiden tuotteiden suunnittelussa asiakkaan tarpeiden mukaisiksi (vaan me suunnittelemme tuotteita liikaa itsellemme), me emme näe asioita prosesseina, vaan jäämme lojumaan kukin omiin siiloihimme odottamaan jonkun tulevan luoksemme ja pelastavan meidät. Nämä kaikki ovat johtamisen ongelmia, johon erityisen paljon pitäisi panostaa kouluistamme lähtien.

Jos EK:n kannattaisi johonkin panostaa erityisesti, niin siihen, että suomalaista koulutusta ei ajettaisi heikompaan jamaan ja että suomalaiset yritykset panostaisivat entistä enemmän tuotekehitykseen ja siihen liittyviin metodeihin, tapoihin ja muotoihin ottaen oppia myös parhaimmilta (mutta ilman copy-paste- kulttuuria, sillä parhaaksi ei tulla matkimalla, vaan kehittämällä ja oppimalla oma tapa). EK:n kannattaisi erityisesti panostaa siihen viestiin, että panostus tuotekehitykseen sekä parempaan johtamiseen maksaa itsensä 100%:lla varmuudella takaisin moninkertaisesti. 

Näin asiasta sanoo 12.3.2017 Lapin yliopiston sosiologian professori emeritus Asko Suikkanen:

-"On mielenkiintoista, että työnantajat ja niitä lähellä olevat tutkimuslaitokset eivät nosta esille muita tuotantokustannuksia ja kilpailukykyyn liittyviä asioita, esimerkiksi kustannuksia, jotka tulevat työn johtamisesta, raaka-aineesta tai tuotteiden laadun ja menekin osuutta, Suikkanen listaa

- Yksi keskeinen asia on uusien tuotteiden suunnittelu, määrä ja laatu. Kuinka innovatiivisia tuotteita kehitetään, kuinka uusien tuotteiden suunnitteluun ja kehittämiseen panostetaan?"-

Näihin sanoihin ei ole paljoa lisättävää. Suomen kilpailukyky on ehkä heikentynyt, mutta ei se johdu palkoista saati työnteon kokonaiskustannuksista. Me teemme sen ihan itse. Positiivista on, että me voimme myös korjata tilanteen. Ja senkin me voimme tehdä ihan itse.

Parempaa johtamista, kiitos. Siitä se sitten lähtee.


PS. Jos ette saa yritystänne toimivaksi, pyytäkää minut apuun. Mä neuvon kyllä. 

PS2. Oleellinen data kirjoituksen graafeihin löytyy täältä ja täältä.

PS3. Lisätty professori Suikkasen kommentti 13.3.2017 klo.21:10.