Kun musta muuttui valkoiseksi - Trump, brexit ja populismin bluffi

07.02.2017

-" "Kenneth Burkella on hyvä kommentti, että 'tapa nähdä on myös tapa olla näkemättä'. Jotkut silmälasit ohjaavat katsomaan tietyllä tavalla. Se pitää tiedostaa eikä kuvitella, että toisi objektiivisesti esiin absoluuttisen totuuden." "-

Tämä on lainaus Suomen Kuvalehden erinomaisesta artikkelista 'Hallituksen retoriikassa syyllisiä ovat köyhät, työttömät ja "kaiken maailman dosentit", sanoo Jouni Tilli'.

Artikkelissa myös muistutetaan, että 'ei todellakaan ole mitään yhteistä venettä, jota viedään eteenpäin'.Tämä on nimittäin täysin totta: Suomi, kuten muutkaan yhteiskunnat eivät ole yhtenäisiä ja tarkkarajaisia joukkoja, joita yhdistäisi loppujen lopuksi muu kuin asuminen samalla maantieteellisesti rajatulla alueella, jolla on yhteinen laki ja oma historiansa:

-"Yhtä kaikki, kansankulttuurin tutkimuksen näkökulmasta ajatus luterilaisesta yhtenäiskulttuurista näyttäytyy ideologisena rakennelmana - keksittynä ja kuviteltuna yhtenäiskulttuurina.

Arkistojen käsikirjoitukset, äänitteet ja valokuvat kertovat lukemattomin tavoin siitä, että suomalainen kulttuuri on ollut aina moniaineksista niin alueellisesti, etnisesti, uskonnollisesti kuin sosiaalisten kerrostumienkin osalta."-

Tämä on hyvin oleellista. Suomikin on aina ollut moninainen, moniaineksinen ja monikulttuurinen. Ja se on sitä nykyäänkin ja uskoakseni myös tulevaisuudessa. Yksi kansa, yksi kieli, yksi kulttuuri: tämä ei ole ikinä ollut Suomea tai suomalaista. Siksi vaateet tarkkarajaisesta suomalaisuudesta ovat vain historiattomia ja pelkkiä pyrkimyksiä eristää ja erotella ihmisryhmiä, jotta niiden eriarvoinen kohtelu tuntuisi oikeutetummalta.

Aloin pohtimaan yllä lainattua Burken lausetta 'tapa nähdä on myös tapa olla näkemättä'. Ymmärsin välittömästi, että Burke kuvasi tuossa yksinkertaisessa lauseessa kokonaisuudesaan sen, mistä me puhumme 'kuplina' ja 'kuplautumisena'. Ihmisellä on taipumus luoda itselleen mukavuusalueensa, jossa elää. Tähän tarpeeseen vastaa myös tarkkarajaisen suomalaisuuden eetos, joka on aktiivista päätöstä olla näkemättä maailma sellaisena kuin se oikeasti on: moninaisena ja erilaisuudessaan yhteen limittyneiden ihmisten, tapojen, etnisyyksien, alakulttuureiden ja vähemmistöjen kokonaisuutena, joka elää ja toimii yhdessä ja silti sallien oman moninaisuutensa.

Kun te pohditte 'kuplien' olemassoloa Burken kontekstissa, te huomaatte kontekstin olevan totta. On helppo havaita selkeitä rajalinjoja julkisessa keskustelussa - kuten avioliittolaki, EU, vapaakauppa, maahanmuutto - eikä kyse ole välttämättä mistään suurista kokonaisuuksista , vaan joukosta yksittäisiä tekijöitä, joiden puolella ollaan tai sitten niitä vastustetaan. Ja meillä jokaisella voi olla monta selkeää 'kuplaa', jossa elämme. Kuplista perinteisimmät, jakolinja oikeisto-vasemmisto on nykyään myös turha ja vanhentunut ja siitä keskustelu on ajanhaaskausta. Ja tämä ihan siksi, että suurin osa ihmisistä ei oikeasti edes edusta mitään aatetta, vaan aate itsessään on vain toiveiden listaus ja idealisoitu ajatus toiminnasta ja siten aate on vain omien toiveiden projektio, jota ei tarkkarajaisena ja täysin yhteisesti jaettavana kokonaisuutena ole missään olemassa lihana ja verenä. On vain tiettyjä ominaisuuksia ja arvoja, joiden kautta tunnistetaan oma ryhmä, oma kupla, oma viitekehys, omat, arvot, oma identiteetti. Tämän vuoksi on periaatteessa tyhjää epäpuhetta pyrkiä selittämään asioita 'oikeistolaisina' tai 'vasemmistolaisina', sillä kaikki kuplien määreet menevät sujuvasti limittäin, sekaisin ja päällekkäin ja siksi pitäisi enemmän puhua aina vain siitä, mitä oikeasti sanotaan ja mitä erityisesti tehdään, eikä siitä, miten ja mihin kuplaan puhujia raamitetaan.

Olen itse valmis sanomaan, että emme me elä edes vaihtoehtoisten faktojen maailmassa, vaan me elämme vaihtoehtoisten, toinen toistensa uskottavuutta syövien, vaihtoehtoisten narratiivien maailmassa. Me elämme tarinoiden maailmassa, joista me valitsemme itsellemme sopivat ja joista me pidämme kiinni. Niille tarinoille on tyypillistä, että niissä kieli on väline ja se kieli muuntaa maailmaa omaan tarinaansa sopivaksi ja jopa kutsuu leipäjonoja upeaksi innovaatioksi, josta kannattaa pitää kiinni:

Siinä on puolensa, että leipäjonoista saa ruokaa, sillä jos ei sitä olisi tarjolla, sitten vasta heikosti menisikin (tätä ei tule unohtaa). Mutta yo. kuvan pihvi on simppeli: sinällään negatiivisen ilmiön kutsuminen 'innovaatioksi' on negatiivisen ilmiön kääntämistä päälaelleen. Musta on muuttunut valkoiseksi. Kuvan ilmaisemaa ajattelua seuraten voisimme kutsua esimerkiksi tippuria 'merkittäväksi sosiaaliseksi innovaatioksi, joka mahdollistaa uuden näkökulman sosiaaliseen kanssakäymiseen'. Leipäjonoissa sinällään ei ole mitään positiivista, eikä sitä sellaiseksi tulisi yrittää myöskään brändätä. Tuossa tarinassa tarkoitus on normalisoida leipäjono positiiviseksi ilmiöksi, eikä niiden poistamiseen siis kannata ajatustaan uhrata, sillä eihän 'innovatiivisille' asioille mitään tehdä, niistä nautitaan. Tässä kohtaa pyritään yksinkertaisesti luomaan uutta kieltä, jossa häivytetään ilmiön todellista luonnetta, sillä kieli on on todellisuutta ja sitä leipäjonoinnovaattorit pyrkivät muokkaamaan. Olemme yllä mainitun Burken lauselman ytimessä: 'tapa nähdä on myös tapa olla näkemättä'.

Tämä narratiivien maailma näkyy yleisesti myös julkisessa keskustelussa: kun te huomaatte, miten keskustelu siirtyy yleiselle tasolle tyyliin 'tuo nyt on tyypillistä vasemmistolle' tai 'oikeisto on perinteisesti...', niin silloin ei enää keskustella itse asiasta, vaan vaihdellaan mielipiteitä oman narratiivin sisällöttämästä näkökulmasta, jolloinka itse asiaa ei avata lainkaan, sitä ei pureta, eikä siten käsitellä lainkaan ja lopputuloksena syntyy vain näennäiskeskustelua, joka ainoastaan vahvistaa eroja, eikä lähtökohtaisesti edes pyri aitoon dialogiin, vaan tuputtamaan ja vahvistamaan oma narratiiviaan. Trump ja brexit olivat tämäm ilmiön ääri-ilmentymät ja se näyttää toimivan. Ainakin vielä, kunnes maailma herää.

Loppuun on hyvä lainata itseään viisaamman miehen sanoja:

-"Kevään kuntavaaleissa on syytä puhua myös ihmisten osallistamisesta, uudenlaisista tavoista vaikuttaa ja toimia yhdessä. Maunulan demokratiaprojekti toimii loistavana esimerkkinä.

Sinä voit toimia. Älä keskity kysymään, kuka on syypää kaikkeen vaan ole itse osa ratkaisua, toimijana. Mieti politiikkaa joukkuepelinä. Pelien voittaminen edellyttää erilaisia pelaajia. Pelkästään puolustamalla pelejä ei voiteta.

Pitää myös osata hyökätä ja tehdä maaleja. Brexit ja Trump ovat osoituksia siitä, miten pelkästään puolustamalla jotain hävitään pelit. Instituutioiden ja demokratian puolustaminen edellyttää aktiivisten kansalaisten "hyökkäystä" Maunulan demokratiaprojektin tavoin.

Ole toimija."- (Touko Aalto, kansanedustaja, Vihreät)

Olen pohtinut tätä paljon. Ja olen samaa mieltä: meidän on alettava enemmän pohtimaan vaihtoehtoja sekä tekoja sen sijaan, että tyydymme vain reagoimaan siihen, mitä muut tekevät.

'Ole toimija'.

Tämä on hyvä motto, jota jokaisen kannattaisi noudattaa - minut itseni mukaan lukien.

Jos keksit vain ongelmia, niitä löytyy aina. Jos et ikinä mieti, mitä ongelmille voi tehdä, joku muu keksii ne puolestasi. Ja sen jälkeen: löydät edelleen vain niitä ongelmia.

'Ole toimija'.

Kyllä: tähän on pyrittävä. 

Ollaan 'toimijoita'.